Tältä sivulta löydät hakijat lueteltuina pesteittäin. Lisäksi alla olevien linkkien takaa löytyy eri virkoihin hakevien kiltalaisten esittelyt sekä vastaukset heille esitettyihin kysymyksiin. Pestejä klikkaamalla pääset lukemaan hakijoista lisää.

Huom. Pestikohtaisia hakijasivuja päivitetään pitkin vaalikautta päivittäjien aikataulujen mukaisesti. Lähtökohtaisesti vastauksia päivitetään vähintään joka toinen päivä. Hakijoiden nimet ja vastaukset päivitetään manuaalisesti, reaaliaikaisen tiedon hakijoista löydät täältä. Vastaukset päivitetään viimeisen kerran maanantai-iltana 11.11. Toimitathan vastauksesi siihen mennessä.

Hallitus

Hallitushakijoiden esittelyt löydät alta. Saat hakijoiden vastaukset auki klikkaamalla hakijan nimeä. Kiltalaiset voivat halutessaan lähettää hallitushakijoille kysymyksiä täältä.

PUHEENJOHTAJA (vastaukset päivitetty 30.10.)

Joonas Häkli

Hei vaan mä oon Joonas! Kolmas vuoteni KEYllä on pyörähtänyt käyntiin killan yrityssuhdemestarin kengissä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt, mutta virtaa sekä visioita riittäisi vielä. Siispä palvelisin teitä ilolla puhiksena tulevana vuonna. Maanmittarikilta on antanut mulle uskomattoman paljon ja ollut tukena vaikeinakin aikoina. Puheenjohtajana haluan varmistaa, että MK on jatkossakin helposti lähestyttävä ja lämmin yhteisö ihan kaikille killan jatkuvasta kasvusta huolimatta. Aktiivihommia oon ehtinyt tehdä jo laidasta laitaan ja päällekkäin, mutta puhiksena antaisin teille mun kaiken (järjestö)huomion. Hupiprojekteja ja -järjestöjä ehtii nähdä myöhemminkin halutessaan. Olen rauhallinen tekijä, joka uskoo yhdessä tekemiseen ja työyhteisöön tukeutumiseen. Ysvivuoden tuoman kokemuksen perusteella ottaisin yhdeksi hallituskauden projektiksi MK:n sponsoritoiminnan päivittämisen vastaamaan muuttuvan killan tarpeita. Tulkaa varauksetta jutulle kiltiksellä tai tg:n puolella, kerron mieluusti lisää. Haluun kuulla, miltä teidän MK näyttää tulevana vuonna.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?-Helposti lähestyttävä ja avoin yhteisö mittareille
-Edunvalvonta
-Kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?En lupaa puheenjohtajana teille valtavia suunnanmuutoksia killan toiminnassa. Etenkin killan/vastaavan pumpun toiminnassa mukana olleet tietävät, että on vähän hassua luvata pyörän keksiminen uudestaan vuoden pestin aikana. Jatkuva kehitys on tietenkin äärimmäisen tärkeää, ja kannustan kaikkia edistämään visioitaan omien voimavarojensa sallimissa rajoissa. Pyrin kuitenkin ajamaan mielestäni järkeviä ja tärkeitä asioita eteenpäin parhaan kykyni ja pestin rajojen mukaan.

1. Pestin hoitaminen edeltäjien asettaman standardin mukaan alusta loppuun. Maanmittarikiltaa on oman näkemykseni mukaan johdettu varmalla ja rauhallisella otteella pitkään. Haluan jatkaa samalla linjalla, ja hyödyntää tuttujen puheenjohtajien kokemuksia ja koettuja kehityskohteita. Keskeiseksi projektiksi ottaisin loppuvuodesta 2024 sponsorimalli-työryhmän muodostamisen. Kiltalaisista koostuva ryhmä voisi yrityssuhdemestarin johdolla kartoittaa kehitysideoita killan toiminnan rahoitukseen tulevaisuudessa.
2. Maanmittarikillan status kaikkien kiltana. Kilta jatkaa edelleen kasvuaan, ja on yhä haastavampaa tarjota uusille opiskelijoille se killoista perhein. Haluan viedä killan toimintaa suuntaan, jossa tästä ylpeydenaiheesta voidaan ainakin vielä pitää kiinni. Mielestäni kattava ja osallistava toiminta kaikille mittareille vuosikurssista riippumatta on hyvä aloitus oikeaan suuntaan. Vahvoista ammattiainekerhoista kiltalaiset löytävät varmasti jatkossakin samanhenkistä seuraa, mutta en usko niiden olevan riittävä korvaaja killalle.
3. Hallituslaisten ja muiden toimarien hyvinvointi, vapaaehtoistyön tulee olla myös kivaa. Tämä kuulostaa ehkä killan kannalta höpöhöpö-tavoitteelta, mutta hallituslaiset ja muut toimihenkilöt käyttävät ajoittain älyttömän määrän tunteja killan pyörittämiseen. Puheenjohtajan vastuulla on varmistaa työyhteisön jaksaminen ja taata turvallinen työympäristö. Haluan varmistaa, että tulevasta hallituksesta kukaan ei polta itseään loppuun liiallisen työn (ja huvin yhdistelmän) takia. Turvallisen työtilan takaaminen kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta kiltatoiminta on monelle ensikosketus järjestötoimintaan, ja ajoittain saatava yksilöihin kohdistuva asiaton palaute voi pahimmillaan olla todella ahdistavaa.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Puheenjohtajan pesti on luonteeltaan melko staattinen, joskin kehitettävää löytyy aina. Tukeutuisin tässä edeltäjien kokemuksiin, ja pyrkisin niihin perustuen tekemään puhiksen roolista itseni näköisen.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Kokemusasiantuntijoiden mukaan puheenjohtajan virka vie vaihtelevasti aikaa viikkotasolla. Arkisten kokousten lisäksi suuremmat tapahtumat ja projektit tulevat viemään huomattavasti aikaa. En osaa antaa arviota tuntimääristä, mutta kuluvasta vuodesta viisastuneena uskon pestin hoitamisen ja sisällyttämisen arjen muihin kiireisiin sujuvan ilman suurempaa draamaa.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Puheenjohtajana minulla ei olisi varaa kiukutella haastavista henkilökemioista. Edustan kaikkia mittareita, riippumatta siitä sattuuko mikäkin naama miellyttämään minäkin päivänä. Olemme kaikki täällä lähtökohtaisesti myös aikuisia, ja kaikkien kanssa on tultava toimeen, vaikka ei parhaita kavereita oltaisikaan.
Killassa on nyt toiminut kahden vuoden ajan vastuutoimareita ja pian koittaa kolmas vuosi nykyjärjestelmässä. Vastuutoimareiden rooli luotiin sitä varten, että hallituksen työtaakka jakautuisi useammalle henkilölle ja toive oli, että vastuutoimareista tulisi itsenäisiä ja aktiivisia toimijoita. Miten edistäisit vastuutoimareiden roolin kehittymistä toivottuun suuntaan ja kuinka kehittäisit vastuutoimareiden asemaa ja yhteenkuuluvuutta osana killan toimijarakennetta?Vastuutoimarien malli on edelleen suhteellisen tuore järjestely, ja kasvukipuja on varmasti edelleen odotettavissa. Puheenjohtajana kannustaisin jaostojen johtajia hyödyntämään rohkeasti vastuutoimareita ja aikuisten oikeasti jakamaan vastuuta eteenpäin. Tämä on tietenkin sanahelinää, mutta konkreettisena kehityksenä pidän päätoimittajan roolin siirtymistä hallituksesta vastuutoimariksi. Uskon tämän poistavan mahdollisia rajoja killan vapaaehtoisten ”hierarkiassa ja mahdollistavan jouhevamman yhteistyön matalammalla kynnyksellä. Mielestäni valtaosa vastuutoimaripesteistä on jo tilanteessa, jossa sovittu vastuualue hoidetaan itsenäisesti ja aktiivisesti. Killan liikuntavastaavat ovat hyvä esimerkki tästä.
Mitkä ovat killan kolme keskeisintä kehityskohdetta vuodelle 2025?1. Killan koon edelleen kasvaessa toiminnan mukauttaminen vastaamaan kehityksen tarpeita.
2. Killan rahoitus kuntoon. Nykyinen sponsorimalli toimii paremmin pienelle killalle. Tästä johtuen on ajankohtaista keskustella vaihtoehdoista.
3. Lisää tilaa mittareille(?), korkeakoulun aktiivinen ahdistelu mahdollisesta muutosta. Rakas monttu alkaa käymään ahtaaksi, joten lisätilalle olisi kysyntää. Tämä kehityskohde tuskin tulee toteutumaan tulevan vuoden aikana, mutta jatkuva paine ENGin suuntaan on tärkeää muutoksen saavuttamiseksi.
Vuodesta 2025 alkaen Maanmittarikilta vastaa yhä useamman maisteriopiskelijan fuksikasvatuksesta WAT- ja GIS-pääaineiden kuuluessa jatkossa MK:lle. Mitä tulevana vuonna on huomioitava, jotta uusien maisteripääaineiden opiskelijoiden vastaanottaminen kiltaan onnistuu mahdollisimman hyvin?Uskon kahden maisterikapteenin mallin auttavan jo paljon, tosin näemme vaikutuksen vasta myöhemmin. Kilta on jo lähivuosina osoittanut kykynsä vastata kasvavan sisäänottomäärän aiheuttamiin vaikutuksiin, ja koenkin suuremmaksi haasteeksi kielikysymyksen. Enemmän maisterifukseja = enemmän kv-opiskelijoita, joten monikielisyyden huomioiminen kiltatoiminnassa tulee nousemaan entistä tärkeämpään rooliin. Englanninkielisen toiminnan ja viestinnän kehittämiseen Maanmittarikillassa on vielä tarvetta. Tämä kehitys on jokaisen toimijan vastuulla. Esimerkiksi itse olen kuluvan vuoden aikana ollut todella laiska kääntämään infotekstejä englanniksi.
Killan varallisuus (ts. tileillä lojuva raha) on kasvanut viime vuosina. Miten killan rahankäyttöä tulisi kehittää ja mihin killan varoja tulisi kohdistaa?Mahdollisia ylimääräisiä varoja tulisi käyttää järkevästi suurempiin kohteisiin ja hankintoihin. En lähtökohtaisesti pidä pidemmän päälle parhaana toimintamallina polttaa säästöjä yksittäisten tapahtumien kiillottamiseen vain sen takia, että ”rahaa oon”. Puheenjohtajana selvittäisin erinäisten kulutuskohteiden kysyntää ja tarvetta, jonka jälkeen mahdollisesta ehdotuksesta voitaisiin päättää killan kokouksessa (hankinnan ollessa mittava (pirun kallis)). Killan varoja tulisi kohdistaa mahdollisimman tasapuolisesti koko maakansan hyödyksi. Käytännössä tämä tuottaa tietenkin haasteita, mutta koen edeltävien hallitusten kehittäneen toimintaa järkevästi killan murrosvaiheen läpi.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Rakkaus ja rikkaus
Jos eteesi tulisi tilanne, että hallituksen kokous lähtee laukalle ja täysin sivuraiteille kokouksen aiheista, miten palauttaisit hallituslaisten keskittymisen kokoukseen?On ihanaa ja toivottua, että juttua riittää ja hallituksessa viihdytään. Useiden ”tunnin kokousten” veteraanina tiedostan myös tarpeen toiminnan tehostamiselle etenkin, kun painavaa asiaa on. Uskon puheenjohtajana kykeneväni keskeyttämään rönsyilevät aasinsillat ketään loukkaamatta ja hyvän hengen säilyttäen. Luotettavassa ja turvallisessa työyhteisössä tilan antaminen ja tarvittaessa ottaminen eivät tuota vaikeuksia.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Olen vahvasti sitä mieltä, että teekkarikulttuurissakin esiintyvän hyvävelisisäpiiri-meiningin paikka ei ole kiltatoiminnassa. Koen ensiarvoisen tärkeäksi, että killassa vältetään klikkien muodostumista. On kuitenkin myös tärkeää, että hallituksella on hyvä yhteishenki ja hauskaa toimiessa tiiviisti yhdessä läpi vuoden. Tämän ei kuitenkaan pidä olla muita mittareita poissulkevaa tai eriarvoistavaa. Koen, että istuva hallitus on onnistunut tämän tasapainon saavuttamisessa hyvin, mutta kuulen mieluusti mahdollisista kehitystarpeista teiltä. Kuten olen aiemmin todennut, haluan MK:n olevan kaikille turvallinen ja helposti lähestyttävä yhteisö.

VARAPUHEENJOHTAJA (vastaukset päivitetty 11.11.)

Karoliina Talvikangas

Helouu! Oon Karo ja opiskelen KIGllä toista vuotta. Aallossa oon kuitenkin ollut pidempään, sillä vaihdoin tänne sähköltä, jossa aloitin 2021. Vastaanotto Maanmittarikillassa oli aivan ihana ja tää tuntui heti omalta paikalta. <3 Nyt haluun päästä tekee siistei juttui muiden mittareiden kanssa ja kehittää meidän kiltaa entisestään! Uskon, että oisin hyvä tähän hommaan, koska multa löytyy aiempaa hallituskokemusta ja paljon uusii ideoita ja innokkuutta lähtee tekee kaikkee siistii! Oon ollut aikaisemmin mm. SIK:n hallituksessa sihteerinä ja ABP:n puhiksena ja rahiksena, joten varsinkin hallintopuoli on tullut mulle todella tutuksi. Uskon, että tää auttaa mua tuomaan uusia näkökulmia ja perspektiiviä asioihin! Mikä oliskaan siis parempi jatkumo, kun hakea Maanmittarikillan varapuhikseks. Mulla on jonkin verran uusia kehitysideoita joita olis ihan megasiistii päästä toteuttamaan! Näistä lisää alempana 😁

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat mm. opiskelijoiden edunvalvonta, sekä opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen. Kilta on opiskelijoille tärkeä tukiverkko, jonka kautta opiskelijat pääsevät tutustumaan muihin saman alan opiskelijoihin. Killan kautta opiskelijat saavat apua myös opintoihin liittyvissä asioissa, unohtamatta killan järjestämää virkistystoimintaa ja teekkarikulttuuriin tutustuttamista. Killan kuuluu huolehtia omistaan ja pitää hauskaa yhdessä
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Isomman kiltiksen mahdollisuuden selvittely ja läpivienti. Kandiuudistuksen myötä killan koko on kasvanut huimasti ja Montussa ei oo enää tarpeeksi tilaa meille. Isommalle kiltikselle on aito tarve ja tää onkin isoin projekti mitä haluaisin lähteä viemään eteenpäin. Tää ei varmasti tuu olemaan helppo homma ja vaatii paljon neuvottelua koulun kanssa, mutta ilman meidän aktiivista työtä asian eteen muutosta ei tuu tapahtumaan.
2. Härytoiminnan kehittäminen. Olis tosi tärkeetä, että jokasessa tapahtumassa olis häirintäyhdyshenkilö. Tää onnistuu paremmalla organisoinnilla ja tapahtumajärkkääjien ja häryjen kommunikaation parantamisella. Hyvä keino olisi myös kannustaa hallituslaisia härykoulutuksiin, jotta tapahtumajärkkääjillä olis mahdollisuus toimia häryinä toimarihäryjen ollessa estyneitä. Häryistä täytyy aina myös muistaa ilmoittaa tapahtumissa ja tapahtumailmoissa.
3. Lisää kivaa kiltistoimintaa! Haluisin tuoda uutena tapahtumakonseptina matalan kynnyksen ”kiltapäiväkerhon”. Ideana olis kalenteroitu kiltishengailu, joka järjestetään säännöllisin väliajoin ja vaihtuvalla teemalla. Teemana voi olla vaikkapa kroketti, haalarimerkkien ompelu tai lautapelit.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Tähän ehkä vähän tylsempii juttuja, mut pöytäkirjojen tietosuojaa vois tarkastella esim. jäsenhakemusten hyväksymisen osalta. On myös tärkeetä että pöytäkirjat tulis mahdollisimman nopeesti killan nettisivuille nähtäville, jotta kiltalaiset pysyy ajan tasalla siitä, mitä hallituksen kokouksissa on käsitelty. Varsinkin hallituksen palautelomake menettää merkityksensä, jos vastauksen saamiseen kuluu liian pitkä aika. Kiltiksen kehittäminen on myös tärkeä ja iso projekti, mut siitä kerroinkin jo aiemmin! Aiemmin mainittujen lisäks ois siistii tuoda kiltikselle oma palautelomake, jonka kautta voi laittaa anonyymisti todella matalalla kynnyksellä kehitysideoita tai muuta palautetta kaikesta kiltikseen liittyvästä.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Hallitusvirka koostuu kokouksiin osallistumisesta, niiden sihteröinnistä, esityslistojen tekemisestä, puheenjohtajan avustamisesta virassaan, sekä kiltiksestä ja häryistä vastaamisesta. Toki hallitus järjestää myös yhdessä erinäisiä tapahtumia killalle. Tuntimäärä riippuu varmasti viikosta ja wapun ja orientaation lähettyvillä on aina kiireisempää.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Tuun tosi helposti ihmisten kanssa toimeen, joten uskon tän olevan turha huoli! Jos kuitenkin jotain ikävää tapahtuisi, niin yrittäisimme keskustella kyseisen henkilön kanssa tilanteen läpi ja asia saataisiin varmasti hoidettua asianmukaisesti ja tilanteeseen saataisiin ratkaisu.
Näetkö killassa tarpeita uudelle kiltahuoneelle?Uusi kiltahuone on nimenomaan yksi isoimmista asioista, mitä haluan ajaa ens vuonna eteenpäin. Nykyinen kiltis ei vaan yksinkertaisesti riitä enää kooltaan näin suurelle ja aktiiviselle killalle. Kiltiksen siirtäminen voi olla pidempi projekti ja tähän tilaongelmaan väliaikaisena ratkaisuna voi olla myös itseopiskelutilana käytettävä luokkahuone kiltiksen lähettyviltä. Tää voi olla vaikka koko ENGin käyttöön tarkoitettu luokkahuone, mutta varmasti tuo jonkin verran apua meidän tilaongelmaan. Tällaiseen on saatu aiemmin koululta vihreetä valoa, joten en usko tän olevan mikään mahdoton juttu!
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?

Pinja Tamminen

Tehään tää ytimekkäästi:
Pinja Tamminen

Kestävät yhdyskunnat

Fuksi ’22

ISO ’23

Yrityssuhdesihteeri ’23

Rahastonhoitaja ’24

Tapahtuma enjoyer & monttu enthusiast

Topin ihminen (kuvassa)

Keskiverto kartin pelaaja

Haen varapuheenjohtajaksi, koska koen, että mulla on vielä hallituslaisena annettavaa killalle. Nyt kun tiedän miten asiat toimii, on hyvä lähteä parantamaan juttuja jotka vaatii kehitystä. Hallitustoiminta on usein vuodesta toiseen hieman rikkinäistä puhelinta, joten uskon, että näkökulmani edellisenä rahiksena koituu hyödylliseksi killalle. Pidän tärkeänä erityisesti jo olemassa olevien tapahtumakonseptien ylläpitoa ja kehittämistä. 

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Kilta tarjoaa alamme opiskelijoille yhteisön toimien samalla edunvalvojana. Käytännössä kilta ohjaa niin sanotusti sitä hauskaa puolta opiskelijaelämästä. 
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Vpj:n tehtäviin tunnollisesti viitaten: 
1. Sihteröin huolella ja mahdollisimman vähin kirjoitusvirhein.
2. Kiltiksen viihtyvyyden ylläpito ja kehitys kuuluvat ehdottomasti intresseihin.
3. Mun näkemyksen mukaan tärkein varapuhiksen tehtävä on toimia puheenjohtajan kanssa tiiminä killan hyväksi. Tää olis mun prioriteetti tehtävissäni.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Toki aina löytyy kehitettävää. Kuten Joonas tekstissään sanoi, aina ei tartte kuitenkaan lähtee pyörää keksimään uusiksi, ja itse keskittyisin pestin kehittämisen sijan yleisesti killan ja yhteisten tapahtumien kehittämiseen. Esimerkkinä näistä pidän tärkeänä panostaa esimerkiksi vuju- ja wappuviikon tapahtumien onnistumiseen. Taustallani hallitusvuosi killassa antaa hyvän käsityksen siitä mikä toimii ja mikä vaatii muutosta tai kehittämistä.


Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Kiveen hakattu konkreettinen duuni vie aikaa kokousten lisäksi noin tunnin pari. Aikaa vie enemmän puheenjohtajan ja muun hallituksen kanssa kommunikointi sekä yhteisten projektien edistäminen.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Aikuisia tässä enemmän tai vähemmän ollaan, kaikista ei tartte pitää mutta kaikkien kanssa tulee voida tehdä yhteistyötä. Pystyn vaikka sitten hammasta purren hoitamaan tehtävät hankalempienkin tapausten kanssa. 


Näetkö killassa tarpeita uudelle kiltahuoneelle?Kuten paljon on puhuttu, killan kasvaessa kiltiksen tunnelma tiivistyy. Kuten tähänkin asti, korkeakoulun mielessä on hyvä pitää tuoreena toive suuremmasta kiltiksestä. Tämä toki tiedetään hieman epätoivoiseksi tavoitteeksi lyhyellä tähtäimellä. Huomioon tulee ottaa myös mahdollisen suuremman kiltiksen sijainti.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Maakansanlauluja – Maakansan räp (pöllin Villeltä idean biisistä tässä)
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Tää on tärkee. Ihan senkin takia jotta kilta ois jatkuva on tosi tärkeetä pitää huoli että myös vähemmän aktiiviset kiltalaiset kokee kuuluvansa ryhmään ja ”sisäpiiriin”. Esimerkillä pitkälti luodaan ympäristö, jossa myös muu kilta kiinnostuu laajentamaan omaa kuppikuntaansa. Tää tapahtuu aktiivisesti tutustumalla ja ottamalla kontaktia muihinkin kun vaan esimerkiksi kanssa-hallituslaisiin.

RAHASTONHOITAJA (vastaukset päivitetty 12.11.)

Sonja Kahri

Moikka! Oon Sonja ja opiskelen kiinteistötaloutta toista vuotta. Oon ollut killan toiminnassa aktiivisesti mukana ja toimin myös tän vuoden isona, mikä on tuonut mulle monia mukavia kokemuksia. Haluaisin ylläpitää sekä kehittää killan toimintaa, jotta mahdollistaisin myös muille samanlaisia kokemuksia. Rahastonhoitajan pesti on ollut mulla mielessä jo pidemmän aikaa ja koen, että se on mulle sopiva tehtävä mun vastuuntunnon, huolellisuuden sekä kiinnostuksen kannalta. Olen aiemmin vastannut voimisteluseuran laskutuksesta sekä opiskelen myös tuotantotaloutta sivuaineenani, joten minulta löytyy kiinnostusta sekä kokemusta talousasioista. Haluan päästä hyödyntämään osaamistani sekä oppimaan uutta taloudenhallinnasta. Etenkin yhteistyön tekeminen eri toimielinten ja kiltalaisten kesken olisi minulle tärkeätä ja mieluisaa. 

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkein tehtävä on tuoda saman alan opiskelijoita yhteen ja luoda viihtyisä ilmapiiri, jossa on helppo löytää kavereita sekä uskaltaa olla oma itsensä. Sosiaalisen aspektin lisäksi mielestäni tärkeimpiin pointteihin lukeutuu myös teekkarikulttuurin ylläpito sekä kiltalaisten edunvalvonnasta huolehtiminen.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Lupaan hoitaa rahastonhoitajan hommat siten, että ne tulevat valmiiksi huolellisesti ja ajallaan. Lupaan tehdä päätöksiä muiden mielipiteitä kuunnellen. Lupaan luoda mukavaa ilmapiiriä, jotta kaikilla olisi viihtyisää sekä että minua olisi helpompi lähestyä.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Uusi toimaripesti tulee kehittämään rahiksen pestiä, mutta varsinaisia kehityksen kohteita en osaa vielä tarkemmin sanoa. Olen valmis kumminkin sopeutumaan uusiin toimintatapoihin ja muokkaamaan toimintaa tarpeen mukaan.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Arvioisin hallituspestin vievän noin 4-7 tuntia viikossa, mutta aika voi vaihdella riippuen tehtävistä. Tehtäviin kuuluu mm. viikottaiset kokoukset sekä niihin valmistautuminen, laskujen lähettäminen sekä maksaminen, kirjanpito ja jäsenrekisterin ylläpito.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Killan toiminnan sujuvuus menee aina henkilökohtaisten erimielisyyksien edelle.
Killan varallisuus (ts. tileillä lojuva raha) on kasvanut viime vuosina. Miten killan rahankäyttöä tulisi kehittää ja mihin killan varoja tulisi kohdistaa?Kuuntelisin kaikkien kiltalaisten mielipiteitä varallisuuden kohdistamisesta, jotta se hyödyttäisi mahdollisimman montaa ja auttaisi parantamaan killan toimintaa.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Yhteisö, kaverit, tuki
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Pyrkisin osallistamaan mahdollisimman montaa kiltalaista toimintaan mukaan. Pyrkisin myös hallituksen jäsenenä olemaan mahdollisimman lähestyttävä.

Iiris Kähkönen

Hei moi, mä oon Iiris. Opiskelen nyt toista vuotta kiinteistötalouden pääaineessa ja oon kuluneen vuoden aikana kerennyt toimimaan killassa toimittajana, kuvaajana ja vastuuISOna. Teen töitä yrittäjänä ja sitä kautta on tullut pyöriteltyä Exceliä esim. inventaarion ja kulukorvauksien muodossa. Tykkään muutenkin budjetoida omaa taloutta ja seurata toteutuneita tuloja ja menoja. Tätä kautta mulla olisi kiinnostusta nähdä ja kokeilla miten näitä tehdään isommalla mittakaavalla ja samalla päästä vaikuttamaan killan toimintaan.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu mielestäni uusien opiskelijoiden vastaanottaminen ja tutustuttaminen omaan kiltaan, opintoihin ja laajemmin Aalto-yhteisön opiskelijatoimintaan. Pidän myös tärkeänä vuosikurssirajoja rikkovan toiminnan järjestämisen, sekä tutustuttamisen alan yrityksiin, mikä varmasti auttaa myöhemmin työelämässä. Killan ylipäätään tulee olla avoin ja turvallinen sekä hyväksyä kaikki mukaan juuri sellaisina kuin ovat.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Lupaan hoitaa rahastonhoitajan tehtävät huolellisesti ja vastuullisesti, ottaa huomioon tulevan palautteen kiltalaisilta sekä osallistaa entistä enemmän erityisesti toimareita.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Olen avoin tulevalle palautteelle ja kuuntelen mielellään edellistä hallitusta ja pyrin kehittämään pestiä näiden mukaan.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Riippunee hieman viikosta, mutta hallituksen kokouksiin hyväksyttäväksi esitettävien laskujen sekä uusien jäsenyyksien kirjaaminen ja laskujen maksaminen vienee muutaman tunnin ja myös hallituksen viikottaiset kokoukset.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Yhteistyössä tärkeää olisi pitää kommunikaatio selkeänä ja asiallisena, jotta tarvittavat asiat saadaan tehtyä. Selkeä kommunikaatio auttaa työnjaossa ja tämän kautta varmasti kaikkien kanssa pystyy tekemään yhteistyötä.
Killan varallisuus (ts. tileillä lojuva raha) on kasvanut viime vuosina. Miten killan rahankäyttöä tulisi kehittää ja mihin killan varoja tulisi kohdistaa?Mielestäni rahaa pitäisi varata yleisesti eri projekteille, mitä kiltalaisille saattaisi tulla mieleen toteuttaa, sillä uskoisin tämän olevan innostavaa. Näkisin myös, että eri toimihenkilöpesteissä työskentelijöillä voisi olla ideoita investoinneista, jotka auttaisi pestien toimivuudessa.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.lämmin, yhteisö, €rahaa€
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Haluaisin osallistaa enemmän vastuutoimareita hallituksen kokouksiin ja uskoisin, että tätä kautta kokoukset ja ylipäätään hallitus olisi enemmän avoin ja helpommin lähestyttävä toimareille ja muillekin kiinnostuneille kiltalaisille.

Ville Tujunen

Hyvää huomenta! Mä oon Ville ja opiskelen toista vuotta kiinteistötaloutta. Otaniemessä on tosin tullut pyörittyä pidempään, koska ehdin opiskella 2 vuotta sähkön puolella, kunnes innostuin MK:n aloista. Päätös alan vaihtamisesta ei ole kaduttanut, ja viime vuosi olikin paras vuoteni Otaniemessä tähän mennessä. Nyt olen ISOna päässyt osaltani mahdollistamaan uusille fukseille toivottavasti ainakin yhtä hyvää fuksivuotta!

Haluaisin kuitenkin ottaa astetta aktiivisempaa roolia ja koen, että killan hallinnollisella puolella minulla on eniten annettavaa. Rahastonhoitajan pesti sopisi minulle, koska olen hyvin vastuuntuntoinen. Huolellinen ja tarkka työskentelytapani takaa sen, että killan talous pysyy kunnossa.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?– Uusien fuksien mukaan ottaminen kiltaan, teekkariuteen ja Aaltoon
– Mittari- ja teekkarikulttuurin ylläpitäminen
– Kiltalaisten edunvalvonnasta ja hyvinvoinnista huolehtiminen
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Lupaan
1. hoitaa rahastonhoitajalle kuuluvat tehtävät vastuullisesti
2. kehittää killan rahankäyttöä
3. saada uuden toimaripestin sujuvasti käyntiin yhdessä kauppiaiden kanssa
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Uuden toimaripestin myötä rahastonhoitajan pesti kehittyy väistämättä. Uskon, että hyvällä yhteistyöllä ja kommunikaatiolla kauppiaiden kanssa löydämme varmasti hyvät käytännöt uuteen toimintaan. Muuten rahastonhoitajan keskeisimmät tehtävät ovat melko suoraviivaisia, joten niissä on rajallisesti tilaa kehittyä. Muutoksille pidän kuitenkin avoimen mielen. Jos hallitusvuoden aikana ilmenee hyviä kehitysmahdollisuuksia, aion toki tarttua niihin.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Luulen, että useimpina viikkoina aikaa kuluu vaihtelevasti joitakin tunteja sisältäen kokoukset ja rahastonhoitajan rutiininomaiset tehtävät kuten kirjanpidon ja laskujen maksamisen. Joskus aikaa tulee kulumaan enemmänkin, mutta se ei ole ongelma, koska olen motivoitunut käyttämään aikaa sen verran kuin sitä tarvitsee.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, ja tähän mennessä olenkin tullut. Jos silti ongelmatilanteita syntyy, ne ratkeavat varmasti keskustelemalla.
Killan varallisuus (ts. tileillä lojuva raha) on kasvanut viime vuosina. Miten killan rahankäyttöä tulisi kehittää ja mihin killan varoja tulisi kohdistaa?Liiallisesta tileillä lojuvasta rahasta ei ole sellaisenaan hyötyä, joten sille tulisi löytää parempia käyttökohteita. Mielestäni ei ole tarkoituksenmukaista käyttää ns. ylimääräisiä rahoja lyhytaikaisiin kohteisiin kuten tapahtumiin. Sen sijaan varoja pitäisi kohdistaa johonkin pysyvämpään. Tärkeimpänä pidän, että varsinkin isommista hankinnoista on iloa ja hyötyä mahdollisimman monelle kiltalaiselle. Jotta tässä onnistuttaisiin, haluaisin kartoittaa kiltalaisten mielipiteitä aiheesta kyselyn avulla.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.🎶 Chic – Good Times 🎶
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Hallituslaisena pyrkisin ottamaan jokaisen huomioon ja olemaan mahdollisimman helposti lähestyttävä mm. olemalla itse aloitteellinen uusiin ihmisiin tutustumisessa. Kiltalaisia pitäisi myös kuulla esim. juuri isommista hankinnoista päätettäessä, etteivät ne perustu vain hallituslaisten henkilökohtaisiin toiveisiin.

Aldo Nieminen

Esittelyteksti

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?
Killan varallisuus (ts. tileillä lojuva raha) on kasvanut viime vuosina. Miten killan rahankäyttöä tulisi kehittää ja mihin killan varoja tulisi kohdistaa?
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?

FUKSIKAPTEENI (2 KPL) (vastaukset päivitetty 9.11.)

Noah Clarkeburn

Howdy rakkaat nykyiset ja tulevat ystävät. Olen Noah, aurinkoinen ja sosiaalinen mittari. Teekkaritaipaleeni alkoi ’22 KeYllä ja vei mut viime vuonna uusiin järjestöihin ja tehtäviin, nimittäin Maik ja FestTMK vastuihin. Niissä opin paljon hallinnollisia ja tapahtumajärkkäystaitoja. Lisäksi pääsin näkemään Otaniemen kulttuuria uusista näkökulmista.

Kuitenkin kiltahommat ovat aina sytyttäneet.
Killan lämpö ja mukaanottavuus ovat olleet minulle tärkeitä erityisesti opintojeni alkuvaiheessa, tietty miksei nytkin. Tämän kokemuksen luomisessa on omat kipparini ja kilta olleet avainasemassa. Ne yhdessä ovat esimerkillään ja hypellään luoneet elämäni parhaan vuoden.

Haluan olla se henkilö joka motivoi, joka chemppaa ja joka järjestää fukseille maailman parhaan vuoden.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkein tehtävä fuksikapteenin näkökulmasta on fuksien integroiminen meidän yhteisöön. Kilta on fuksin ensimmäinen kosketus Otaniemeen ja Teekkariuuteen, joten killalla on erittäin tärkeä rooli fuksikasvatuksessa.

Killan tärkeisiin tehtäviin kuuluu myös jäsenistön hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edunvalvonta.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Lupaan:
– Kriittisesti tarkastella killan perinteitä ja toimintatapoja, kuten Orientaatioviikon ekaa iltaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että perinne ei ole säästämisen arvoinen, jos se ei enää palvele jäseniä.
– Osallistaa ISOja enemmän järkkäykseen. ISOilla on intoa ja halua tehdä. Heidän mukaan ottaminen on win win kaikille.
– Edistää poikkitieteellisiä tapahtumia. Killan keskeiset tapahtumat ovat hauskoja ja tärkeitä, mutta poikkitieteellisyydelläkin on paikka. Haluan järjestää tapahtumia mahdollisimman laajasti eri järjetöjen kanssa.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Kyllä. En ollut ISO tänävuonna ja kokemukseni vanhempana kiltalaisena on, että fukseihin on vaikea tutustua, jos ei ole ISO. Haluaisin paremmin ottaa koko killan mukaan fuksien kasvatukseen, järjestämällä enemmän koko killan tapahtumia. Tämä antaa fukseille laajemman kasvatuksen ja aktivoi vanhempia kiltalaisia.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Kapteeni on erittäin aikaa vievä rooli. Aika jakautuu hallituksen ja FTMKn välille kokouksiin, suunniteeluun ja tapahtumajärkkäilyyn. Vapaa-ajan ongelmia ei tällä kombolla synny ja tekemistä on läpi vuoden, erityisesti orientaatio viikkolla ja wappuna.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?The show must go on. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kavereita, mutta tulla toimeen täytyy. Vaikean henkilön ilmestyessä hakisin tukea muilta, kuten kippariparilta.
Mitkä/ketkä ovat fuksikapteenien tärkeimmät sidosryhmät? Miten varmistat sujuvan yhteistyön sidosryhmien kanssa?Tärkeimmät sidosryhmät ovat ISOt ja IEt. Fuksikapteeni ei tee kaikkea yksin ja ISOt ovat absoluuttisen tärkeitä fuksien kasvattamisessa. ISOjen kanssa sujuvaa yhteistyöt saadaan aikaiseksi hyvällä yhteistyöllä ISOvaastaavan kanssa.
Kipparit ovat myös mukana järkkäämässä monia tapahtumia. IEt ja kipparit ovat siis paljon yhteydessä ja hyvä yhteistyö on tärkeää tapahtumien onnistumiseksi. IEn kanssa hyvä kommunikaatio ja kunnioitus toisten osaamista kohtaan on avain onneen.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Killoista perhein… Kachow
Fuksikapteenit ovat Otaniemessä perinteisesti näkyviä hahmoja, jotka saatetaan helposti jopa mieltää jollain tavalla ”korkeassa asemassa” oleviksi ja pesti reitiksi Otaniemen ”sisäpiiriin”. Vaikuttaako tämänkaltaisen sosiaalisen aseman havittelu päätökseesi hakea pestiin?Lyhyesti en.
Pitkästi haen tähän tehtävään koska sen vastuut kiinnostavat. Tykkään ja haluan tehdä tapahtumia ja ottaa vastuuta fuksien kasvatuksesta. Tämän takia haen juuri tähän pestiin.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Hallituksessa on tärkeää ymmärtää, että on vain kiltalainen. Jotta hallitus ei mene sisäpiireilyksi, sen pitää tapahtumissa olla kaikkien kiltalaisten kanssa eikä vain oleskella keskenään. Kipparina varsinkin fukseihin tutustuminen ja lähestyttävänä oleminen on suuressa roolissa.
Millaisia ohjeita aiot antaa (jos aiot) ISOille liittyen alkoholin käyttöön fuksitapahtumissa?Tavoitteena on aina, että ISOt eivät ole liian päissään ja fukseja ei painosteta juomaan. On tärkeää, että jokaisella on kyky päättää omasta alkoholin käytöstä. Tähän päästään hyvällä yhteispelillä ISOvastaavan kanssa sekä aktiivisesti luomalla osallistavaa ilmapiiriä.

Jenna Sirén

Moi! 🙂 Oon Jenna, 2. vuoden Maanmittari ja ehdolla Fuksikapteeniksi! Oon sosiaalinen ja heittäytyvä kaikkien kaveri -tyyppi. Ryhmäyttäminen ja ryhmänohjaajana toiminta on mulle lähellä sydäntä. Fuksikipparina lupaan olla huomioiva ja tarjota antoisan fuksivuoden kaikille, taustasta riippumatta. Olisi mahtavaa päästä valjastamaan omat vahvuudet killan hyväksi kipparin pestissä!

Kun oon innoissani jostain asiasta, se on helposti tarttuvaa ja teekkariudesta sekä kiltatoiminnasta voin sanoa olevani tositeolla innoissani. 🙂 Oon monttutonttuilun lisäksi toiminut toimittajana, abulaisena sekä tänä syksynä ISOna. <3 ISOilu onkin ollut ihan huippua, mikä osaltaan motivoi mua hakemaan tähän pestiin, missä saisin osallistua vielä enemmän fuksikasvatukseen.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tehtävänä on yhdistää ja ryhmäyttää alan opiskelijoita, sekä toimia osana teekkariyhteisöä. Tärkeää on tarjota vastapainoa opinnoille, sekä muilla tavoin tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista. Nämä tehtävät ovat fuksikipparin näkökulmasta erittäin tärkeitä. Tärkeää on tämän lisäksi valvoa opiskelijoiden etua ja toimia tiiviissä yhteistyössä korkeakoulun kanssa.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Lupaan:
1. Tuoda hallitukseen sekä FTMK:seen positiivista ja aktiivista ilmapiiriä. Kun yhdessä työskentely on mukavaa, motivaatio pysyy korkealla. Aion myös panostaa selkeään viestintään ja luoda avoimen keskustelun kulttuuria.
2. osallistaa ISOja ja toimareita enemmän. Meillä on rutkasti innokkaita kiltalaisia joiden taitoja voidaan hyödyntää. Delegoimalla saadaan myös omaa aikaa vapautettua vastuutehtäviin ja suunnitteluun.
3. osallistua testamentin täydentämiseen, että seuraavan fuksikapteenipolven on jouhevaa lähteä toteuttamaan työtään.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Aluksi, iso kiitos aiemmille fuksikapteeneille erinomaisesta työstä. Haluan jatkaa ja kunnioittaa kehittyneitä perinteitä, sekä fuksikasvatuksessa tuoda niiden merkitystä sekä taustaa yhä enemmän esiin. Haluan osallistaa ISOja tapahtumien järjestämiseen yhä enemmän. Koitan kiinnittää huomioita selkeään viestintään ja markkinointiin. Telegramissa tulee jatkuvasti paljon viestejä, ja selkeistä infoviesteistä huolimatta asiat menevät helposti ohi. Haluan myös tuoda oman silaukseni tapahtumiin, perinteitä samalla kunnioittaen. Esimerkiksi:
– (Pukeutumis)teemoja varsinkin ennen haalareiden saamista
– Hauskoja lisäaktiviteetteja Telegramin kautta
– Hyvänmielen juttuja, kuten kirje itselle Wapuksi
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Hallitusvirka vie vaihtelevasti aikaa. Esimerkiksi orientaatioviikon ja mahdollisen Wapun aikana pesti työllistää täysipäiväisesti. Olen priorisoinut tehtävän ja valmistautunut, että se vie suuren osan ajasta seuraavat 1,5 vuotta. Hallituksen ja FTMK kokoukset vievät aikaa jo useamman tunnin viikossa. Tämän lisäksi tapahtumien valmistelu vie paljon aikaa sekä tapahtumapäivät voivat olla pitkiä. Myös hallitustehtäviin kuuluu satunnaisia juoksevia tehtäviä, joista napataan paljon koppia hiljaisempina viikkoina.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Lähtökohtaisesti tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa. Pitkälle pääsee jo selkeällä ja kohteliaalla kommunikoinnilla. Jos tilanne tulisi vastaan, koittaisin selvittää onko taustalla jokin ongelma, joka voidaan ratkaista yhteistyön helpottamiseksi. Kaikkien kanssa ei tarvi olla parhaita ystäviä, mutta yhteistyö tulisi saada toimimaan. Monissa haastavissa tilanteissa fuksikapteeniparilta voi matalalla kynnyksellä pyytää apua ja miettiä, miten hoitaa tilanteet parhaiten.
Mitkä/ketkä ovat fuksikapteenien tärkeimmät sidosryhmät? Miten varmistat sujuvan yhteistyön sidosryhmien kanssa?Tärkeimpinä sidosryhminä näen ihanat uudet fuksit ja ISOt, sekä killan ISOvastaavan. Tämän lisäksi merkittäviä sidosryhmiä ovat koko hallitus, erityisesti IEt, sekä FTMK. Sujuva yhteistyö taataan selkeällä, mutta rennolla ja hyvänmielisellä kommunikoinnilla. Kaikki tekevät kuitenkin hommia vapaaehtoisesti, joten iso kiitos on jo lähtökohtaisesti ansaittu! Viestitään ajoissa ja suositaan näkemistä kasvokkain. Tämä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja motivoi yhteistyöhön. Tämän lisäksi pidän itse sovituista asioista kiinni ja teen ne ajallaan.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Yhteisö, perhe, ystävyys.
Fuksikapteenit ovat Otaniemessä perinteisesti näkyviä hahmoja, jotka saatetaan helposti jopa mieltää jollain tavalla ”korkeassa asemassa” oleviksi ja pesti reitiksi Otaniemen ”sisäpiiriin”. Vaikuttaako tämänkaltaisen sosiaalisen aseman havittelu päätökseesi hakea pestiin?Fuksikapteenin pesti on näkyvä, varsinkin uusille opiskelijoille. Mielestäni pestiä ei tarvi ylenpaattisesti nostaa jalustalle, mutta näkyvyys on oleellinen osa pestiä. Yhteisö kaipaa joitakin näkyvämpiä rooleja, joissa voidaan innostaa ja edustaa koko yhteisöä. Mun motto on ”ketään ei jätetä yksin” ja koen tän myös heijastavan koko teekkarikulttuuria. Motiivini ei liity sosiaalisen aseman havitteluun, vaan siihen, että saisin fuksit innostumaan teekkariudesta ja pääsen vaalimaan yhteisön arvoja.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Hallituksen kokoukset pitäisivät olla matalalla kynnyksellä osallistuttavia kaikille kiltalaisille. Fuksikipparina pystyisin antamaan paljon tähän. Infota ja innostaa fukseja osallistumaan sekä kannustaa myös ISOja. Puhutaan avoimesti ja ystävällisesti, ei mennä asenteella ”me” ja ”te” vaan me kaikki. Pestissä pääsee hyvin kohtaamaan myös muita kiltalaisia erityisesti fukseja ja ISOja. Omalla esimerkilläni ja asenteellani pyrkisin ehkäisemään jakautumista.
Millaisia ohjeita aiot antaa (jos aiot) ISOille liittyen alkoholin käyttöön fuksitapahtumissa?Mielestäni on tärkeää, että ISOt ovat tapahtumissa toimintakykyisiä ja eivät liikoja hölmöile. Samalla kuitenkin ollaan kaikki aikuisia ihmisiä. Mielestäni on hyvä nyrkkisääntö, ettei olisi fukseja enempää kännissä.

Vilja Lohi

Mä kuulin, et MK tarvis kaks uutta fuksikapteenia seuraavalle vuodelle. Ei hätää! Mä oon Vilja Lohi ja (toivottavasti) yks ens vuoden uusista fuksikapteeneista! Mä oon siis toisen vuoden mittari ja opiskelen kestäviä yhdyskuntia. Jag är också finlandssvenska så både finska och svenska funkar bra för mig. Seuraavaks on pieni esittely musta ja miks haluun just tähän pestiin. Hauskaa lukuhetkeä!

Miks mä hain tähän pestiin ja miks mä olisin hyvä tässä? Mä muistan jo fuksivuoden alussa miettineeni et tää pesti olis musta tosi siisti (kiitos omille fuksikapteeneilleni Sakelle ja Ninnille, jotka inspiroivat erinomaisella työllään!). Tässä pestissä erityisesti kiinnostaa se, et pääsis järkkäämään uusille fukseille unohtumattoman fuksivuoden.

Mä uskon sopivani tähän pestiin hyvin monesta eri syystä. Jottei tästä tulis aivan liian pitkä oon listannut muutaman syyn alle:
Suomenruotsalainen
Energinen
Sosiaalinen
Huolehtiva
Kaikki mukaan ottava
Helposti lähestyttävä
Kuulemma “hyvän energian” omaava

Tämän lisäksi työnteko ilman palkkaa ja vastuun ottaminen ei oo mulle uus juttu. Oon toiminu killassa monessa eri roolissa ja näissä hommissa halu ja palo tehdä vapaaehtoistyötä on vaan kasvanut. Killan ulkopuolella oon kans ollut aktiivinen ja esimerkiksi käynyt muutamassa tapahtumassa jeesimässä muun muassa ABP rastien pitämisessä.

Otaniemi CV:
Killassa: apuIE, kuvaaja, graafikko, toimittaja, MKB jäsen ja ISO
Muu: ABPn reletoimikunta
TLDR:
Kuka: Vilja Lohi (tg: lohiviljelma)
Mitä: haen vuoden 2025 fuksikapteeniksi
Miksi: yhteisö, vapaaehtoistyö ja rakkaudesta lajiin. Tehään fukseille unohtumaton vuosi!!!
Miten: yhteistyö, avoimuus, poikkitieteellisyys ja yhteisöllisyys
Milloin? N Y T NYT!

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi Aaltoon ja Otaniemeen
Tukea ja vahvistaa yhteisöllisyyttä opiskelijoiden kesken esimerkiksi kiltiksen ja tapahtumien avulla, jossa pääsee matalalla kynnyksellä hengailemaan muiden kanssa
Tukea opiskelijoita opinnoissa ja yleisessä hyvinvoinnissa opintojen aikana.
Auttaa verkostoitumisessa
Myös edunvalvonta kuuluu killan tärkeimpiin tehtäviin
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Lupaan huolehtia siitä, että kaikki fuksit pääsevät mukaan kiltaan ja tuntevat olonsa tervetulleiksi Aaltoon, Maanmittarikiltaan ja Otaniemeen. Kaikille on paikka Otaniemessä ja haluan varmistaa, että jokainen fuksi löytää paikkansa täällä.
2. Lupaan lisätä poikkitieteellisyyttä fuksien kesken ja killassa. Esimerkiksi järjestämällä fukseille tapahtumia muiden kiltojen kanssa, jossa oikeasti tulee puhuttua muiden kanssa ja tehtyä ystäviä kiltarajojen ulkopuolelle. Esimerkiksi kilpailulliset tapahtumat kuten lipunryöstö voisivat mielestäni olla hyviä.
3. Lupaan tarkastella perinteitä kriittisesti. Mielestäni perinteistä pitää luopua, jos ne eivät enää palvele meitä.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Kyllä. Koen, että pestillä voisi olla enemmän apukäsiä ja avustusta erilaisissa asioissa kuten tapahtumien järjestämisessä sekä apustimen kokoamisessa. Tällä tavalla saataisiin myös vanhemmat kiltalaiset tehokkaammin mukaan fuksikasvatukseen ja esimerkiksi fuksikapteenin roolista kiinnostuneet pääsisivät tarkastelemaan roolia lähempää. Nämä henkilöt voitaisiin esimerkiksi valita/hakea ISOhakujen aikaan ja nimike voisi olla esimerkiksi MiniKippari. Nämä näkyisivät fukseille isommin ja olisivat fuksikapteeneille apukäsinä. Tämä vähentäisi killan jakautumista fukseihin ja muihin ja lisäisi killan yhteisöllisyyttä.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Erittäin vaihtelevasti. Uskon, että esimerkiksi viikoittaiset kokoukset sekä killassa että FTMKssa tulevat viemään aikaa, sekä erityisesti tapahtumien järjestäminen on erittäin aikaa vievää. Erityisesti orientaatioviikon ja mahdollisen vapun aikaan hommia varmasti riittää. Olen kuitenkin täysin valmis laitamaan kaiken mahdollisen ajan ja panostuksen, jotta fuksit saisivat mahtavan fuksivuoden.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Tärkeintä on keskittyä yhteiseen päämäärään ja siihen, miten voimme saavuttaa sen yhdessä. Avoimella viestinnällä, selkeällä vastuunjaolla ja empatialla pääsee näissä tilanteissa jo pitkälle.
Mitkä/ketkä ovat fuksikapteenien tärkeimmät sidosryhmät? Miten varmistat sujuvan yhteistyön sidosryhmien kanssa?Tärkeimmät sidosryhmät ovat tällä hetkellä IE:t, ISOvastaava, ISOt ja FTMK. Yhteistyön sujuvuuden voin varmistaa selkeällä ja hyvällä kommunikaatiolla. Selkeät ohjeet ja aikataulut helpottavat sujuvaa yhteistyötä.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Kaverit, tuki ja yhteisöllisyys
Fuksikapteenit ovat Otaniemessä perinteisesti näkyviä hahmoja, jotka saatetaan helposti jopa mieltää jollain tavalla ”korkeassa asemassa” oleviksi ja pesti reitiksi Otaniemen ”sisäpiiriin”. Vaikuttaako tämänkaltaisen sosiaalisen aseman havittelu päätökseesi hakea pestiin?
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?
Millaisia ohjeita aiot antaa (jos aiot) ISOille liittyen alkoholin käyttöön fuksitapahtumissa?

Elias Hannula

Moikka kaikille! Mä oon Elias, tokan vuoden kiinteistömoguli. Tällä hetkellä häärin apuIE:nä, Geen toimituksessa ja tietenkin ISOna. Näistä hommista erityisesti apuIE ja ISOilu on antanut laajan kuvan erilaisten tapahtumien järkkäilystä. Fuksikapteenit järjestävät monipuolisesti erilaisia tapahtumia, joten uskon näiden auttavan tässä suuresti. Koen, että fuksikipparit ovat ensisijaisesti fuksien tukena ja turvana, mutta tämä pätee varmasti myös toisin päin. Saan suuresti energiaa siitä, kun näen, että myös ympärilläni olevilla ihmisillä on hyvä meininki. Uskon tämän auttavan minua jaksamaan toisinaan kuormittavassa fuksikapteenin arjessa. Pesti vaatii sitoutumista 1,5 v ajalle, joten motivaation täytyy olla todella korkealla. Haen tehtävään yksin, sillä haluan ottaa tämän haasteen vastaan, oli tutkaparina sitten kuka tahansa.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Mielestäni killan tärkein tehtävä on ottaa uudet opiskelijat osaksi Otaniemen opiskelijayhteisöä. Kilta toimii myös linkkinä kaikkien saman alan opiskelijoiden välillä, joten on ehdottoman tärkeää, että kaikilla on tervetullut olo killan tapahtumiin. Kilta järjestää monipuolisesti erilaisia aktiviteettejä opintojen oheen. Fuksikapteenina haluaisin olla mahdollistamassa fukseille orientoitumista tähän hienoon kiltaan ja sen perinteisiin!
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1) Lupaan tehdä kaikkeni, jotta jokainen uusi mittari löytäisi paikkansa osana kiltaa ja Otaniemen opiskelijayhteisöä. Uskon tämän hoituvan parhaiten ISOjen avulla, sillä heillä parhaat mahdollisuudet seurata fuksien meininkiä.
2) Lupaan osaltani pitää huolen, että tietyt perinteiset fukseille järjestettävät tapahtumat tulevat myös jatkossa tapahtumaan vaaditulla arvokkuudella. Mielestäni on tärkeää, että fuksit pääsevät näkemään laajalla skaalalla eri tyylisiä tapahtumia, myös niitä fiinimpiä.
3) Lupaan edesauttaa positiivisen ilmapiirin syntymistä hallituksen, fuksien ja koko killan keskuuteen. Asiat tuppaavat hoitumaan paremmin pieni pilke silmäkulmassa!
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Omien opiskeluiden aikana toimineet fuksikapteenit ovat tehneet hienoa työtä. Koen, ettei suuressa kuvassa ei tarvitse tehdä muutoksia, mutta yksittäisiin tapahtumiin tekisin pientä hienosäätöä ja kehittäisin jotain aivan uutta. Maanmittarikillan pitkästä historiasta olisi hienoa kertoa fukseille maakansantietäjien avulla, jonkin tapahtuman osana tai aivan omana tapahtumanaan. Killalla on myös reilusti erilaisia pestejä tarjolla, joten mielestäni olisi tärkeää kehittää rento tilaisuus, jossa fukseilla olisi mahdollisuus päästä juttelemaan matalalla kynnyksellä toimareiden ja hallituksen kanssa tarkemmin pestien toimenkuvasta.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Suhtaudun kippariuteen kuin se olisi kokopäivätyö. Työmäärä vaihtelee reippaasti viikkojen välillä, esimerkiksi mahdollisen vapun ja orientaatioviikon ympärillä tekemistä löytyy varmasti enemmän, mutta se ei minua haittaa. Viikoittaisten hallituksen kokousten ja yleisten hallitusvastuiden lisäksi fuksikapteenien vastuulla on fuksien perehdyttäminen teekkari- ja mittarikulttuuriin. Tämä tarkoittaisi siis osaltani erilaisten tapahtumien suunnittelua, valmistelua ja järjestelyä. Mielestäni on tärkeää järjestää runsaasti erilaisia tapahtumia yhdessä eri tahojen kanssa, jotta fuksit pääsevät tutustumaan myös muiden kiltojen opiskelijoihin ja kerhojen toimintaan. Isossa roolissa on myös killan edustaminen FTMK:ssa, jonka kanssa järjestetään fukseille vuoden suurimpia tapahtumia.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Mielestäni yhteisten asioiden järjestely vaatii aina joustoa ja kompromisseja. Koen kuitenkin, että tulen hyvin toimeen laajalla skaalalla erilaisten ihmisten kanssa. Jos jostain syystä jonkun kanssa ei klikkaa niin uskon, että keskustelemalla saadaan hommat järjestymään!
Mitkä/ketkä ovat fuksikapteenien tärkeimmät sidosryhmät? Miten varmistat sujuvan yhteistyön sidosryhmien kanssa?Fuksikapteenille kaikista tärkein sidosryhmä on työparina toimiva toinen kippari. Tässä pestissä tekeminen ei lopu kesken ja joskus varmasti tulee tuntumaan, että seinät kaatuvat päälle, eikä millään saa kaikkea tehdyksi. Juuri näissä tilanteissa työpari on kaikista paras tuki. Toinen tärkeä taho on FTMK. Heidän kanssaan yhteistyöllä järjestetään vuoden aikana suuria tapahtumia. On myös tärkeä muistaa oman killan ISOt ja ISOvastaava. He pääsevät seuraamaan fuksien edesottamuksia aitiopaikoilta, joten heidän panostaan fuksikasvatuksessa ei pidä vähätellä. Yhteystyö sidosryhmien kanssa hoituu parhaiten varmistamalla, että kommunikointi on saumatonta ja kaikki tietävät mitä ollaan yhdessä tekemässä.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Kaverit. Perhe. Kiltis.
Fuksikapteenit ovat Otaniemessä perinteisesti näkyviä hahmoja, jotka saatetaan helposti jopa mieltää jollain tavalla ”korkeassa asemassa” oleviksi ja pesti reitiksi Otaniemen ”sisäpiiriin”. Vaikuttaako tämänkaltaisen sosiaalisen aseman havittelu päätökseesi hakea pestiin?Fuksikapteenius on hyvin kokonaisvaltainen urakka, johon mielestäni sopii lähteä vain jos oikeasti haluaa asettaa opiskelijayhteisön omien opintojen eteen seuraavaksi 1.5 vuodeksi. Oman edun tavoittelu ei kuulu järjestöhommiin millään tavalla.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Kiltatoiminta on pohjimmiltaan yhdessä tekemistä! Jokaiselle halukkaalle löytyy aina jotain tekemistä. Mielestäni olisi parempi ajatella killan olevan yksi suuri piiri useamman pienen sijaan. Vastakkainasettelulla ei saada hyvää fiilistä aikaan. Haluaisin omalta osaltani kannustaa kaikkia kiltalaisia osallistumaan monipuolisesti killan toimintaan, jotta itselle mieluisaa tekemistä löytyy. Hallitus voi myös keskittyä entistä enemmän siihen, että ovat helposti lähestyttäviä.
Millaisia ohjeita aiot antaa (jos aiot) ISOille liittyen alkoholin käyttöön fuksitapahtumissa?Killan ISOt ovat aikuisia, joten lähtökohtaisesti luotan, että he osaavat säännellä omaa alkoholin käyttöään. Hyvänä nyrkkisääntönä voisi pitää ettei ISOt olisi fukseja enempää humalassa. Kannatan myöskin nykyistä mallia, että osa tapahtumista on täysin alkoholittomia.

MAISTERIKAPTEENI (vastaukset päivitetty 11.11.)

Senja Aaltonen

Heipä hei! Olen Senja, 22-vuotias perkkaalainen. Perkkaalle avattiin juuri uusi K-Supermarket, jossa käyn usein ostoksilla. Olen 3. vuoden keyläinen ja työskentelen tällä hetkellä Geometres-kiltalehden päätoimituksessa sekä olen Master’s Tutor. Olen nauttinut kuluvana syksynä killan kansainvälisistä tapahtumista suuresti, mikä onkin innoittanut minua hakemaan killan maisterikapteeniksi.

Tällä hetkellä kilta on varsin jakautunut suomenkielisiin ja vieraskielisiin opiskelijoihin, mikä on mielestäni harmillista, sillä on äärimmäisen antoisaa tutustua myös kansainvälisiin opiskelijoihin ja sitä kautta uusiin kulttuureihin. Haluaisin maisterikapteenina olla kehittämässä killan kv-toimintaa uudelle tasolle ja tuoda yhteen erikieliset kiltalaiset.

Vapaa-ajallani valmistan ja juon mielelläni kahvia. Pidän myös ruoanlaitosta, kissoista, tanssimisesta, musisoinnista sekä junista.👍 Pidän myös kissoista👍

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tehtävä on tarjota yhteisö, joka tarjoaa opiskelujen ohelle mielekästä tekemistä samanhenkisten ihmisten kanssa ja omalta osaltaan huolehtii kiltalaisten hyvinvoinnista sekä opintojen sujuvuudesta.

Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Lupaan kehittää killan toimintaa saavutettavammaksi vieraskielisille opiskelijoille.

Lupaan hoitaa GIS- ja WAT-pääaineiden siirtymisen MK:lle sujuvasti.

Lupaan edistää vastuun jakautumista killassa tasaisemmin, jotta hallituslaiset eivät hukkuisi hommiin ja innokkaat toimarit pääsisivät kantamaan enemmän vastuuta.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Koen, että maisterifuksit ajautuvat helposti jakautumaan suomenkielisiin ja vieraskielisiin porukoihin. Haluaisin järjestää mafuille enemmän sellaista tekemistä, joka olisi kiinnostavaa sekä suomalaisille että kansainvälisille opiskelijoille.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Maisterikapteenin aikaa kuluu viikossa muutamia tunteja hallituksen sekä KvTMK:n kokouksiin, jonka lisäksi aikaa kuluu tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen sekä yleisesti käytännön asioiden hoitamiseen esim. koulun henkilökunnan tai itse maisterifuksien kanssa. Vuoden kiireisimmät ajankohdat ovat tyypillisesti orientaatioviikon kupeessa sekä huhtikuun edetessä kohti toukokuuta.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Kaikkien kanssa ei tarvitse olla henkilökohtaisesti hyvää pataa, mutta minulla ei ole mitään ongelmaa tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa. Tällöin keskustellaan ja tehdään kompromisseja puolin ja toisin. Oletan, että kaikki muutkin opiskelijat ovat aikuisia ihmisiä, jotka kykenevät yhteistyöhön muidenkin kuin omien kavereiden kanssa.
Vuodesta 2025 alkaen Maanmittarikilta vastaa yhä useamman maisteriopiskelijan fuksikasvatuksesta WAT- ja GIS-pääaineiden kuuluessa jatkossa MK:lle. Mitä tulevana vuonna on huomioitava, jotta uusien maisteripääaineiden opiskelijoiden vastaanottaminen kiltaan onnistuu mahdollisimman hyvin?Uudistus tarkoittaa aiempaa suurempaa fuksien määrää. Samaan aikaan myös maisterikapteenien määrä tuplaantuu, joten työmäärä ei todennäköisesti juurikaan lisäänny. Tapahtumia järjestäessä suurempi määrä opiskelijoita tulee ottaa huomioon mm. tiloja varatessa. Uudet pääaineet tuovat todennäköisesti lisää työtä korkeakoulun eri yhteyshenkilöiden kanssa sekä enemmän omaa perehtymistä eri pääaineiden opintoihin. Aloitan itse (toivottavasti lol) ensi syksynä SPT:llä, joten yksi pääaine tulee tässä jo tutuksi. Haluaisin ottaa ammattiainekerhoja vahvasti mukaan maisterifuksien toimintaan, ja uusien pääaineiden myötä luonnollisesti myös Akva ja Poligoni kuuluvat tähän kattaukseen. 
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaanYhteisö, elinikäiset ystävät 
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Huomioin kaikki kiltalaiset pestistä (tai sen puutteesta) riippumatta. Me ollaan yksi yhteisö, jossa jotkut vain sattuvat tekemään enemmän vapaaehtoistyötä kuin toiset. Tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, kuinka tärkeä osa kiltaa kukin on. Toisaalta myös vastuiden jakaminen hallitukselta toimareille voi toimia yhteenkuuluvuuden tunteen nostattajana.

IE (2 KPL) (vastaukset päivitetty 11.11.)

Nasra Hirsi

Moikka! Oon Nasra, toisen vuoden mittari ja haen IE:ksi koska haluun päästä järkkäämään kanssamittareille ikimuistoisia tapahtumia. Toimin tällä hetkellä apu-IE:n, somevastavaan, toimittajan, abulaisen ja ISO:n rooleissa. Näiden hommien lisäksi oon ollut päävastuussa kaksien sitsien järjestämisestä oman lukion alumneille, joten kokemusta myös isommasta vastuusta tapahtumien järjestämisessä löytyy. Nyt haluaisinkin ottaa isompaa vastuuta killassa ja sen toiminnassa.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat opiskelijoiden hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä huolehtiminen, yhteisöllisyyden rakentaminen ja ylläpito sekä edunvalvonta. Killan jäsenistölle näkyvin osa on killan järjestämät monipuoliset tapahtumat.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Lupaan järjestää mittareille mittareiden näköisiä tapahtumia. Haluaisin kuulla kiltalaisilta heidän tapahtumaideoistaan, ja varmistaa että jokaisella mittarilla on tervetullut olo killan tapahtumiin. 2. Lupaan lisätä IE:n järjestämät tapahtumat killan tapahtumakalenteriin. Mielestäni killan tapahtumakalenteria voisi pitää enemmän ajantasalla, ja olen valmis kantamaan tässä korteni kekoon. 3. Lupaan ylläpitää hyvää yhteishenkeä apu-IE:iden ja IE:iden kesken. Apu-IE:t ovat korvaamaton apu tapahtumien järjestämisessä, eikä heidän panostaan tule unohtaa. Nykyiset IE:t ovat pitäneet huolta apu:IE:iden ryhmäytymisestä ja siitä, että töitä tehdessä on ollut myös hauskaa. Haluan jatkaa samalla linjalla ja osallistaa apu:IE-itä yhä enemmän.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Mielestäni tapahtumainfoja voisi selkeyttää, jotta osallistujat tietäisivät kenelle tapahtuma on suunnattu ja millainen se on luonteeltaan. Tapahtumien jälkeen olisi myös kiinnostavaa kuulla kiltalaisilta mielipiteitä ja kehitysehdotuksia, joten näille voisi kehitellä jonkinlaisen palauteboksin.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Hallituksen sekä muiden IE:iden kanssa kokoustaminen vie viikosta jonkin verran aikaa, mutta selkeästi aikaavievin puoli pestissä on erilaisten tapahtumien järjestäminen. Sitsien järjestäminen vaatii aikaa aina suunnitteluvaiheesta itse sitsipäivän loppuun asti. Sitsien lisäksi Isännistön ja Emännistön kanssa yhdessä järjestetyt tapahtumat, kuten Polin ja Dipolin approt, vievät paljon aikaa.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?IE tekee yhteistyötä useiden eri ihmisten kanssa, kuten apu-IE:t, lukkarit, häryt sekä muiden kiltojen IE:t. Tämän takia mielestäni IE:n pestissä täytyy lähtökohtaisesti pystyä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Jos tällainen tilanne kuitenkin sattuisi eteen, pyrkisin selvittämään tilanteen rauhallisesti keskustelemalla.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Ystävät, tuki, turva.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Minkäänlaisen sisäpiirin muodostuminen ei edesauta avoimen keskustelun ja yhteenkuuluvuuden ylläpitoa. Esimerkiksi hallituksen kokouksiin osallistumiseen voisi olla matalampi kynnys, jotta kuka tahansa voisi osallistua helpommin keskusteluun parhaaksi katsomallaan tavalla. Otan kaikki mukaan, ja huolehdin että jokainen tuntee olevansa arvostettu osa Maanmittarikiltaa.
Miten IE:nä varmistat, että kaikki kiltalaiset tuntevat itsensä tervetulleiksi tapahtumiin, vaikkeivat joisikaan alkoholia?Haluan pitää tapahtumat mielekkäinä kaikille, ja varmistaa että jokaisella mittarilla on tapahtumiin tervetullut olo. IE:nä panostaisin alkoholittomien juomien tarjontaan, ja haluaisinkin tutkia erilaisten mocktailien tarjoamisen mahdollisuutta.

Noora Koskela

Heipsu! Oon Noora, toisen vuoden mittari. Kuluneen vuoden aikana killasta tullut mulle tosi tärkeä ja oon kerinnyt touhottaa siellä sun täällä mm. apuIEnä, ISOna, toimittajana ja monttutonttuna (teen kyllä välillä jotain vaikka paljon vain kiltiksellä hengailen<3). Haluaisinkin olla vielä aktiivisempana osana killan toimintaa ja laittaa korteni kekoon parhaan mahdollisen killan ja yhteisön puolesta.

Etenkin apuIE hommat ovat sytyttäneet ja oonkin nauttinut tosi paljon tapahtumien järkkäilyistä ja ns. kulissien takana toimimisesta. Haluaisin IE:nä tuoda tapahtumilla iloa ihmisille sekä päästä myös toteuttamaan luovaa puoltani tyhmien ideoiden kera 😀

Olisin IE:nä järjestelmällinen ja kun lupaan jotain, sen oikeasti teen. Pidän hyvästä suunnittelusta, mutta toimin hyvin myös kaaoksen keskellä. Pystyn reagoimaan nopeesti muuttuviin tekijöihin. Kaikki ei voi aina sujua ongelmitta, joten hyvästä ongelmanratkaisukyvystä on paljon apua.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Ajaa kiltalaisten etuja sekä tarjota ja ohjata kiltalaisia jokaiselle omalla tavalla mahdollisimman hyvään opiskelijaelämään. Tarjota kiltalaisille turvallisen paikan ja yhteisön, jossa tutustua, ryhmäytyä, pitää hauskaa, verkostoitua oman alan ihmisten kanssa sekä auttaa opintojen etenemisessä.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Lupaan hoitaa kaiken parhaani mukaan sekä olla oma-aloitteinen. Kaikkea ei voi aina tehdä ihan täydellisesti, mutta aion oppia ja kehittää omaa tekemistä jatkuvasti.
2. Lupaan kuunnella aktiivisesti kiltalaisia ja heidän mielipiteitään, olla helposti lähestyttävä sekä pitää huolen, että ihan kaikilla on tervetullut olo ja innostaa osallistumaan aktiivisesti.
3. Järjestää monipuolisesti erilaisia tapahtumia tehden tiivistä yhteistyötä niin killan, muiden IE:iden sekä muiden ainejärjestöjen kanssa.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Aina voi kehittyä! Pestissä voisi selkeyttää ja yhtenäistää sitsien ”työväen” (esim. lukkarit, häryt, kuvaajat) maksutavat. Lisäksi voisi selkeyttää tapahtumainfoja, jotta osallistujat tietävät keille tapahtuma on suunnattu sekä mihin varautua. Myös apuIE-valinta jatkohaussa tuo pestiin uutta. Haluan jatkaa hyvää ryhmäyttämistä ja yhteishenkeä sekä mahdollisuuksien mukaan huomioida apuIE:iden omia erityisosaamisia.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Pesti on kokonaisuudessaan hyvin aikaavievä ja viikottainen ajankäyttö vaihtelee sen mukaan, millaisia tapahtumia on tulossa. Jo hallituksen kokoukset sekä muut pienemmät hallituksen tehtävät vievät aikaa viikossa muutaman tunnin.
Tapahtumien järjestäminen vie paljon aikaa jo ideoinnista ja suunnittelusta lähtien. Kattavat esivalmistelut helpottavat tapahtumapäiviä, joihin silti saattaa kulua muutamasta tunnista melkein kokonaiseen vuorokauteen. Lisäksi IE:t ovat apukäsinä muissa killan tapahtumissa sekä tekevät yhteistyötä muiden IE:iden kanssa esim. järkäten Polin ja Dipolin approt.
Myös kommunikaatioon kaikkien kanssa (esim. apuIEt, lukkarit, muu hallitus, muut kiltalaiset) helposti menee yllättävän paljon aikaa.
Aikaa kuluu paljon, mutta hauskoja hommia tehdessä se ei haittaa, opiskella ehtii myöhemminkin! Ajankäyttöä onneksi helpottaa myös IE-pari.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Tulen yleisesti hyvin toimeen kaikkien kanssa. Mikäli kuitenkin tilanne tulee, pyrin lähestymään avoimin mielin sekä kuuntelemaan toisen näkökulman ilman ennakkoluuloja. Suuremmassa ristiriidassa on myös hyvä pyytää apua ulkopuoliselta kuten esimerkiksi muulta hallitukselta, etenkin IE-parilta. Yhteinen kompromissi varmasti löytyy.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Tehdään yhdessä jee!
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Muut kiltalaiset tulee aktiivisesti pitää mukana keskusteluissa niin kiltaan kuin kaikkeen mahdolliseen muuhun liityyen. Haluan olla helposti lähestyttävä ihan kaikille kiltalaisille fukseista alkaen. Ei keskitytä rooleihin ”hallituslainen” ja ”ei-hallituslainen”.
Miten IE:nä varmistat, että kaikki kiltalaiset tuntevat itsensä tervetulleiksi tapahtumiin, vaikkeivat joisikaan alkoholia?Kysymys on tärkeä pitää aktiivisesti mielessä, sillä monissa IE:n järkkäämässä tapahtumassa kuluu paljon alkoholia. Alkoholin aseman ja ”kännäämisen” ei kuitenkaan kuulu olla tapahtumien keskipisteenä eikä aktiviteetit saa pyöriä vain juomisen ympärillä. Pidän huolen, että hyviä holittomia vaihtoehtoja on monipuolisesti tarjolla.

Oskar Liljavirta

Heimoi! Oon Oskar, tutummin Osku, ja oon tällä hetkellä toisen vuoden mittari kitapuolelta. Tän vuoden aikana oon toiminut apuIE:nä sekä killan RIL- ja TEK-yhdyshenkilönä. apuIE:nä toimiminen on ollut monella tavalla hauskaa ja antoisaa, ja näen melkeen luonnollisena polkuna hakeutua ensi vuoden IE:ksi. Haluaisinkin IE:ksi juuri siksi, että pääsisin järjestämään erilaisia tapahtumia kanssamittareille ja jopa koko otaniemelle. Haen IE:ksi myös siksi, että haluan olla hallituksessa olemisen kautta muutenkin mukana kehittämässä killan toimintaa.

IE:nä pyrkisin tehokkaasti hoitamaan tehtäväni ja olemaan kekseliäs erilaisten tapahtumien suhteen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, miksi pitäisin tärkenää hoitaa aina alta pois sen minkä pystyy. Aina ei kuitenkaan voi sanoa, mitä sitsikeittiön kaaoksessa tulee tapahtumaan, joten pidän tärkeänä myös sitä, että osaan pitää pääni kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa. Olen myös aiemmin opiskellut Helsingin Yliopistossa, missä toimin silloisen ainejärjestöni IE:nä. Pesti on minulle siis ns. tuttu ja turvallinen, joten mahdollisesta alkukankeudesta pääsisin varmasti nopeasti yli.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimpiä tehtäviä on perehdyttää ja sisällyttää kaikki alamme opiskelijat osaksi otaniemi- ja teekkariyhteisöä. Kilta toimii verkostona ja luo opiskelijoille tärkeän yhteisön. Kilta suorittaa opiskelijoiden edunvalvontaa esim. olemalla tekemisissä yliopiston kanssa.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1) Lupaan hoitaa annetun vastuuni kunnolla alusta loppuun. En jätä asioita viime tinkaan, mutta pidän mielessä, että viime hetken muutoksia täytyy välillä tässä pestissä tehdä. 2) Lupaan olla innovatiivinen tapahtumien suhteen. Kasvava kilta on ollut muutaman vuoden muutoksen tuulien keskellä, ja toiminnan kehittäminen sen mukaiseksi on edelleen käynnissä oleva prosessi. Aion myös käydä aktiivista keskustelua edeltäjieni/tietäjien kanssa (”miksi ollaan/ei olla järjestetty X tapahtumaa tai tehty Y tavalla). Olen valmis tarkastelemaan olemassa olevia tapahtumia ja tapahtumakulttuuria, ja mahdollisesti tekemään muutoksia niiden suhteen. 3) Vaikka olenkin ollut vastaavassa pestissä aiemmin, lupaan ottaa Otaniemen tuomat omat haasteet ja oikut avosylin vastaan. En siis aio jäädä aiemman pestini mukailemaan muottiin, vaan pyrin kehittymään sen mukaan, mitä IE:ys vaatii. Aion olla myös avoin palautteelle sekä kannaIEl:ltäni, että koko killalta.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Mielestäni niissä tavoissa, miten pestiä hoidetaan ei välttämättä ole tarvetta suurille muutoksille, mutta kuten aiemmin mainitsin itse tapahtumien sisältöä ja laatua voi kehittää eri tavoin. Haluaisin esim. järjestää silliksiä muulloinkin, kuin (puoli)vujujen yhteydessä. Lisäksi haluaisin myös tiivistää yhteistyötä lukkariston ja IE:iden välillä sitsien yhteydessä.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Kuten kaikki hallitusvirat, IE:nä oleminen vie paljon aikaa, mutten näe tätä pelkästään taakkana vaan iso osa ajasta on varmasti antoisaa. IE pestinä vie aikaa suhteellisen epätasaisesti ja vaihdellen viikosta toiseen. Eniten aikaa vie varmastikin sitsit, IETMK:n yhteisesti järjestettävät tapahtumat, sekä muuan etelän excursiot. Ajankäyttöä saa tiettyyn pisteeseen asti kuitenkin tasattua tekemällä mahdollisimman paljon jo hyvissä ajoin ennen itse tapahtumaa. Lisäksi hallitusvirka vie myös aikaa kokouksien ja muiden toimien parissa.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Hallistuspestissä oleminen vaatii joustavuutta ja välillä täytyy tehdä kompromisseja. Lähtökohtaisesti tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa, mutta jos erimielisyyksiä syntyisi, uskon että saisimme asiat hoidettua niistä huolimatta.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Killoista perhein. Yhteisö.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Hallitus ei voi eikä sen kuulu tehdä kaikkea yksin. Killan toiminnassa on mukana monenlaiset toimihenkilöt, joiden kanssa hallitus tekee yhteistyötä. Jos kiltalaisella on mielipide killan toiminnasta, se pitää saada kuulumaan hallitus- tai toimaristatuksesta riippumatta. Ketään ei voi kuitenkaan aktiivisuuteen pakottaa. En myöskään pidä ollenkaan huonona ideana laittaa esim. pari kertaa vuodessa palautekyselyä killan toiminnasta yleisesti. Näen myös luonnollisena, ja jopa toivottavana asiana, että vuoden ajan tiiviisti työskentelevä hallitus ryhmäytyy keskenään, eikä tätä tule sekoittaa eristäytymiseen.
Miten IE:nä varmistat, että kaikki kiltalaiset tuntevat itsensä tervetulleiksi tapahtumiin, vaikkeivat joisikaan alkoholia?On ehdottoman tärkeää, että missään killan tapahtumassa ei ole sellaista ilmapiiriä, mikä tuntuisi pakottavan alkoholin käyttöön. Jokaista alkoholillista tarjoiltavaa kohti, kuuluisi olla holiton versio, eikä sellaista kuulu pitää ”vähemmässä” asemassa holilliseen nähden. On mielestäni myös erittäin hyvä, miten paljon kokonaan alkoholittomat tapahtumat ovat osa nykyaikaista teekkarikulttuuria. Monessa tapahtumassa alkoholi on kuitenkin näkyvässä asemassa riippumatta siitä, osallistuuko sen kuluttamiseen, ja mielestäni killalla onkin parantamisen varaa alkoholin käytön läpinäkyvyyden suhteen.

OPINTOMESTARI (vastaukset päivitetty 11.11.)

Veera Eskelinen

Moikka! Olen Veera, kolmannen vuoden mittari, ja haen opintomestarin virkaan. Haluan olla mukana parantamassa opiskelijoiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä, esimerkiksi opintojärjestelyjen toimivuuden ja erikseen hyvinvointiin keskittyvien toimintojen myötä. Keskustelu ja sujuva kommunikaatio ovat mielestäni hyvä alku asioiden edistämiseksi. Pidän tiimissä työskentelystä, minkä koen olevan tärkeä ominaisuus opintomestarin roolissa. Kulunut vuosi Maakansallisbaletin taiteellisena johtajana on antanut mukavasti esimakua kiltatoimintaan <3

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimmät tehtävät ovat mielestäni seuraavat:
–  Sellaisen yhteisön luominen, johon opiskelija voi kokea kuuluvansa juuri sellaisena kuin on, ja jonka ilmapiiri on vastaanottava, ymmärtävä ja osallistava. Tähän voi osallistua jokainen kiltalainen toiminnallaan.
–  Opiskelijoiden edunvalvonta
–  Toiminnan järjestäminen inklusiivisesti, turvallisesti ja hyvällä energialla 🙂
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Lupaan ajaa opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämistä eteenpäin.
2. Lupaan järjestää parantaa yhteyttä abeihin, esimerkiksi tapahtuman kautta.
3. Lupaan olla henkilö, johon voi tukeutua.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Mielestäni on olennaista kontaktoida tulevia, nykyisiä ja valmistuneita opiskelijoita. Nykyisten opiskelijoiden lisäksi alumnien ääni olisi tärkeää nostaa selkeämmin kuuluviin, se tarjoaa kokonaisvaltaista näkemystä opinnoista. Koen keskustelut entisten vastuuhenkilöiden ja opiskelijoiden kanssa tärkeiksi, jotta pystytään hahmottamaan realistisia kehitysideoita ja -tarpeita. Pari vuotta sitten lanseerattuja abisitsejä vastaava tapahtuma olisi kiva järjestää uudestaan, jotta abeilla olisi yksi kanava lisää tutustua yliopistoelämään. 
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Hallitusvirka tulisi viemään viikosta merkittävästi aikaa, mutta järjestelmällisyydellä koen arjen tasapainottamisen onnistuvan. Aikatauluista tulee tietenkin pystyä joustamaan, esimerkiksi kausittaisen vaihtelun myötä. Tehtäviin tulisi todennäköisesti lukeutumaan keskustelua eri vastuuhenkilöiden kanssa, niin opiskelijoiden kuin yliopiston puolelta, sekä muiden opiskelijoiden kanssa. Tehtäviin kuuluisi osallistuminen säännöllisesti hallituksen ja yliopiston kokouksiin sekä yhteiset hallitushommat. 
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Vuorovaikutustilanteessa henkilön kuin henkilön kanssa on tärkeää kuunnella, toimia asiallisesti, mutta myös olla selkeä omasta kannastaan. Vaikka kyseessä olisi henkilö, jonka kanssa kemiat eivät kohtaisi, tulee yhteistyötä tehdä samalla asianmukaisella kaavalla, joten en kokisi sitä ongelmaksi. 
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Ilo, turvasatama, ystävyys.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?

Netta Varonen

Heipsan! Oon Netta, kolmannen vuoden mittari ja haen opintomestariksi. Opintomestarina varmistaisin, että opiskelijat kuulevat heitä koskettavia muutoksia ja pääsisivät ilmaisemaan mielipidettään mahdollisimman paljon. Avoin kommunikointi opintoja koskevissa muutoksissa ja hyvinvoinnin parantaminen ovat asioita, joihin haluan olla vaikuttamassa. Sosiaalisena, vastuuntuntoisena ja kaikkien kanssa toimeen tulevana uskon lähtökohtani näiden asioiden edistämiseen olevan sopiva. 🖤

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu kaikkien kiltalaisten hyvinvoinnista sekä edusta huolehtiminen, teekkarikulttuurin vaaliminen ja fuksikasvatus.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?Mikäli minut valitaan opintomestariksi, lupaan toteuttaa…
… tavoittavamman ja aikaa kestävämmän abimarkkinoinin sekä tukea alumnitoimintaa.
… tehtävän kunniakkaasti, roolin vaatiman vastuun tasolla.
… tukea hallistustovereiden ja allani toimivien toimareiden hyvinvointia sekä omalla toiminallani edistää ja ylläpitää motivaatiota toimia pesteissä.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Koen, että tänä vuonna opintomestari on edustanut kiltaa korkeakoululla hyvin enkä suoraan osaa sanoa mitään valitettavaa asiaa. Ensi vuonna opintomestarin tehtävään lukeutuu myös nykyisen abivastaavan tehtävät, jotka kaipaavat mielestäni huomiota. Abitoiminnalla tulee saada selkeämpi ja toimivampi rakenne, minkä lisäksi yhteistyötä muiden ENGin kiltojen kanssa tulee tarkastella ja parantaa abitoiminnan kehittämiseksi.
Abitoiminnan ohella kehityksen kohteena olisi kommunikoinnin lisääminen esimerkiksi opintojärjestelyjä ja opintoja koskevissa muutoksissa. Tiedottamista olisi helppo lähteä lisäämään muun muassa viikkisten kautta.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Opintomestarin rooliin kuuluvat säännölliset kokoukset korkeakoulun, opintoapulaisten, hallopedien ja alumnivastaavien kanssa. Lisäksi hallitusvirkaan kuuluvat hallituksen viikottaiset kokoukset sekä killan tapahtumat ja muiden hallituslaisten auttaminen tarpeen mukaan.
Nämä vievät viikkotasolla vaihdellen aikaa muutamasta tunnista useampaan päivään, riippuen tarvittavien selvitysten ja valmistautumisten määrästä. Tehtävä vaatii sitoutumista korkeakoululle sekä hallitukseen, minkä tiedän onnistuvan itseltäni muun muassa omien opintojeni ollessa ensi vuonna kevyet.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Noudatan sanontaa ”kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen”, minkä koen toimivan erinomaisesti myös kiltatoiminnassa. Tilanteissa, joissa yhteistyö olisi hankalaa, koen tärkeimmäksi asiaksi kommunikoida niin, että asiat saadaan hoidettua ilman suurempia konflikteja.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Ilo, tuki, yhteisö
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Kuten olen paljon jo vastauksissani todennut, on avainsana sisä- ja ulkopiirin muodostumisen estämiseksi ”kommunikointi”. Hallituksella saa (ja pitää) olla hauskaa ja hyvä yhteistyö takaa sujuvan toiminnan, mutta on hyvä pyrkiä klikkiytymisen välttämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun mittareiden kesken.
Opintomestarina koen tärkeäksi, että kaikille mittareille annetaan mahdollisuus tulla kuulluiksi ja vaikuttaa heitä koskevissa päätöksissä. Esimerkiksi tänä syksynä toteutettu toimariworkshop oli mielestäni erinomainen tapa lisätä avoimuutta ja kommunikointia hallituksen sekä killan välille.

TIEDOTTAJA (vastaukset päivitetty 31.10.)

Maisa Pousar

Jee! Moi, mä oon Maisa ja opiskelen toista vuotta KEYllä. Kuluvalla hallituskaudella oon ollut kuvaajana ja graafikkona juurikin tiedottajan alla sekä myös ISOna. Kuvaajana ja graafikkona oon päässyt vähän kurkkaamaan, miten tiedottaja hoitaa hommansa ja pakko sanoa, että Iiris on hoitanu hommansa ihan super hyvin! ISOilussa oon toiminu meidän ryhmän vastuuISOna ja siinä on ollu erityisen hauskaa päästä miettimään ja organisoimaan kaikenlaista meijän ihanille fukseille yhteistyöllä ISO tiimin kanssa. Tässä pestissä mua kiinnostaa erityisesti monien lankojen käsissä pito, yhteistyö muiden toimareiden kanssa ja mahdollisuus päästä vaikuttamaan killan asioihin <3

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Omasta mielestä killan tärkein tehtävä on olla opiskelijoiden tukena. Siihen sitten liittyy paljon kaikenlaista esimerkiksi edunvalvontaa, apua opintojen kanssa, erilaista virkistystoimintaa ja fuksikoulutusta. Ajattelen kiltaa lämpimänä ja mukavana paikkana, joka auttaa aina kaikessa ja täten takaa, että sen jäsenillä on kaikki hyvin.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Lupaan hoitaa tiedottajan hommat huolellisesti, organisoidusti ja pilke silmäkulmassa. Pestissä on tiettyjä perinteitä, joista en ikinä luopuisi, mutta haluaisin kuitenkin myös päästä keksimään jotain uutta ja hauskaa.
2. Lupaan pitää tiedottajan alla toimivista huolta. Tiedottajan tiimiin kuuluu iso määrä upeeta porukkaa ja parhaat lopputulokset saadaan, jos kaikki viihtyy ja nauttii tekemisestään. Tässä pestissä erityisen kivaa on se, ettei kaikkea tarvitse hoitaa yksin.
3. Lupaan kuunnella muita. Kaikenlainen palaute ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan. Hallituksessa kuitenkin edustetaan koko kiltaa ja olisi väärin olla ottamatta kiltalaisten ajatuksia huomioon.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Kaikesta löytyy aina jotain kehitettävää ja jollain tavalla ajattelen, että kehitys on ikuista. Pesti varmasti muuttuu ja kehittyy tulevalla hallituskaudella, kun tiedottaja vetää yksin killan viestintäjaostoa. Konkreettisena kehitysideana haluaisin tuoda kuukausikoosteet takaisin. Kuukausikoosteista on ollut hauska jälkeenpäin muistella, että mitä missäkin kuussa on tapahtunut.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Luulen, että tiedottajalla menee viikossa muutama tunti, että saa hommat hoidettua. Siihen mahtuu esimerkiksi hallituksen kokous, viikkiksen kirjoittaminen ja muita pienempiä hommia. Tällä hetkellä elämässä onkin liikaa aikaa istua sohvalla ja katsoa telkkaria, joten pestin viemä aika ei ole ongelma oli se sitten loppujen lopuksi kuinka paljon tahansa.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Äitiä lainaten: “Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.” Onneksi meillä kuitenkin on koko kilta täynnä niin huippu porukkaa, etten usko tämän olevan ongelma.
Miten suhtaudut siihen, että jatkossa tiedottaja vetää yksin killan viestintäjaostoa?Suhtaudun tiedottajan yksinoloon viestintäjaostossa positiivisesti. Muutoksen myötä en usko, että tiedottajan työmäärään tapahtuu suuria muutoksia, koska vanha viestintäjaosto kaveri päätoimittaja ei ole mennyt kovinkaan kauas. Lisäksi graafikot siirtyvät päätoimittajan alle, joka helpottaa tiedottajan työmäärää. Uskoisin, että tämä ratkaisu on toimivampi, sillä sen myötä tulevalla hallituskaudella päätoimittaja saa keskittyä yksinomaa Geometrekseen ilman hallitusviran tuomaa työmäärää. Omalta osalta olen ajatellut, että osallistun Geometreksen toimitukseen, jos päätoimittaja kokee, että tarvitsee apua tai henkistä tukea.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Killoista perhein pusuja
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Hallitus tekee tiivistä yhteistyötä, joten luonnollisesti jonkinlainen porukka saattaa muodostua. On kuitenkin muistettava, ettei hallitus ole millään tavalla muiden kiltalaisten yläpuolella vaan täysin tasa-arvoinen. Pitäisin tästä huolen ottamalla kaikki kiltalaiset huomioon, kuuntelemalla kaikkien ajatuksia ja pitämällä huolen siitä ettei ketään jätetä ulkopuolelle.

ULKO- JA KULTTUURIMESTARI (vastaukset päivitetty 6.11.)

Antti Karttunen

Raikasta päivää! Mä oon Antti, kolmannen vuoden mittari ja mä toivon, että saan ympäripuhuttua sut äänestämään mua ulkkikseksi seuraavalle hallituskaudelle. Oon viimeset pari vuotta nyt saanut kunnian kokea lähes kaikki mahdolliset tapahtumat sekä Otaniemessä, että muuallakin Suomessa ja jopa kaukaisemmassakin Euroopassa. Nyt toivoisin, että pääsisin järjestämään näitä ilon hetkiä teille eteenpäin toteuttamalla ennalta ehompia tapahtumia läpi seuraavan vuoden. Useita upeita konsepteja on jo tullut mieleen ja lupaan, että mun kokemuksien, tarmokkuuden ja ystävyyden voiman kautta ne käy toteen. Ulkkiksen tehtävä on lisäksi ylläpitää suhteita myös muihin kiltoihin ja järjestöihin, joten haluaisin lähteä näitä kehittämään järjestämällä enemmän tapahtumaa muidenkin tahojen kanssa.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu fuksien avoin ja lämmin vastaanotto opiskelijaelämään sekä johdatus teekkariuden saloihin. Kilta toimii myös opiskelu-uran läpi tukiyhteisönä, jonka kainaloon voi aina kömpiä mieltä kohottavien tapahtumien ja kiltishengailun muodossa. Kainalo on aina avoin myös avuntarpeessa esimerkiksi kurssien ja työllistymisen kannalta. Kaiken lisäksi kilta toimii jäseniensä äänenä keskusteluissa AYY:n ja yliopiston kanssa varmistaen maakansaa koskevan päätöksenteon oikeudenmukaisuuden. Kilta siis varmistaa kunkin jäsenen hyvinvoinnin juuri sellaisena, kuin itse on.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Ei tuurilla, vaan järjellä, taidolla, työllä ja tuskalla. Lupaan, että ulkkiksena työnjälkeni kuuluu parhaaseen A-ryhmään. Lupaan hoitaa hallituspestini kunniakkaasti läpi järjestäen muistoja luovia tapahtumia ja innostamalla jokaisen kiltalaisen osallistumaan monipuoliseen ja aina ehompaan valikoimaan tapahtumia.
2. Lupaan hallitusvuotena järjestää seuraavat tapahtumat hupsujen kanssa: Jo pitkään suunnitelmissa ollut Mario Kart -turnaus, kaljakorkettikilpailu sekä faijoja ja kiltisgrillausta. Lupaan myös katsoa, että ympäristöteekkaripäivät, PP ynnä muut perinteikkäät tapahtumat suoritetaan arvoisellaan tavalla, jonka lisäksi tutkin killan purjehdusreissun mahdollisuutta.
3. Tiedostan edustavani koko kiltaa ja hallitusta, joten lupaan kuunnella koko kansan ääntä, ottaa huomioon jokaisen toiveet ja suorittaa työni näiden mukaisesti. Tulen olemaan hallituksessa aktiivinen, produktiivinen ja muita kannustava ja tukeva jäsen.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Aina on parannettavaa, mutta kaikkea ei tarvitse muuttaa. Virka on toiminut mielestäni sulavasti aiempina vuosina, mutta parannettavaa on mielestäni tapahtumien ajallisessa sijoittumisessa vuoden ajalle ja poikkitieteellisyyden määrässä. Ulkkiksena mielelläni järjestäisin pienimuotoista tapahtumaa myös kesälle ja lähtisin parantamaan kiltamme suhteita muihin järjestöihin mahdollisuuksien suomana myös postinumeron ulkopuolelle aiemmin mainittujen kilpailuhenkisten tapahtumien muodossa.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Työtaakan määrä vaihtelee vuodenajasta riippuen siitä, mitä tulevan pitää, sillä esimerkiksi PP:tä edeltävät kuukaudet tulevat varmasti olemaan kiireisemmät, kuin kesäajan suoma rauhallisuus. TKTMKin, hupsujen ja killan kokoukset toki vievät varmat pari tuntia viikosta, mutta aikani on paremmin sijoitettu sinne, kuin kiltiksen sohvalle joka tapauksessa. Luppoaikaa löytyy reilusti erinomaisen kurssitöiden välttelytaitoni vuoksi ja sijoitan mielelläni tästä kaiken tarvittavan killan hyvinvoinnin parantamiseen. Järjestelmällisyyteni vuoksi asiat saadaan aina onnistumaan ja apuakin onneksi saa hupsuilta ja liikuntatuutoreilta.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?En ole toistaiseksi vielä törmännyt ihmiseen, jonka kanssa en kykenisi tulemaan toimeen leppoisan ja avoimen luonteeni vuoksi. Kuitenkin jos tällainen tulisi ilmi tai nousee tilanne, jossa välini hetkellisesti erkanee jonkun kanssa, koen aina parhaaksi puhua kahden kesken rauhallisesti ja pintaraapaisua syvemmälle tilanne läpi. Mielestäni kaunein kasvonpiirre on hymy ja mielelläni pidän huolen että se koristaa jokaisen kasvoilla.
Ulkkiksen syksy on suurten tapahtumien osalta kiireistä aikaa. Miten varmistat oman jaksamisesi syksyllä ja koetko, että joitain tapahtumia olisi hyvä siirtää keväälle, jotta työmäärä olisi tasaisempi läpi vuoden?
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?
Mitä aiot tehdä, jotta kiltalaiset kokisivat itsensä tervetulleiksi PP:lle, vaikkeivat aikoisikaan juoda alkoholia?
Mikä on mielestäsi PP:n tarkoitus?
Laura Lehtiniemi

moikkuu oon Laura ☀️ opiskelen kolmatta vuotta keyllä ja toimin tällä hetkellä ISOvastaavana. Kuluneen vuoden aikana oon oppinu paljon tapahtumien järjestämisestä ja vastuun ottamisesta, ja haluisin päästä hyödyntämään näitä oppeja ulkkiksena. Olin tänä vuonna myös järkkäämässä maakansainvaellusta, joten kokemusta suurempienkin kokonaisuuksien hallinnasta löytyy. Oon järjestelmällinen ja tykkään suunnitella asiat ajoissa, mistä ulkkiksena on varmasti hyötyä. Oon myös joustava ja tuun hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen, mikä on oleellista yhteisten asioiden järjestämisessä. Koen sopivani ulkkikseks, koska oon koko ajan menossa ja lähen aina innolla mukaan uusiin seikkailuihin!

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Kilta toimii yhteisönä, jonka kautta pääsee tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin ja parhaimmillaan löytämään elinikäisiä ystäviä. Kilta mahdollistaa hauskaa tekemistä opiskelun ohelle tarjoten tapahtumia ja ylläpitäen mittari- ja teekkarikulttuuria. Kilta myös edistää kiltalaisten hyvinvointia muun muassa huolehtimalla edunvalvonnan toteutumisesta.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1 Lupaan hoitaa ulkkiksen vastuut huolella ja innostaa kiltalaisia osallistumaan aktiivisesti tapahtumiin. Varmistan, että vaellus vakiinnuttaa paikkansa killan tapahtumakalenterissa. Lisäksi aion tutkia pidemmän fuksiexcumatkan järjestämismahdollisuuksia ja kannattavuutta.
2 Lupaan ylläpitää positiivista ja avointa ilmapiiriä, jolloin jokainen on tervetullut killan tapahtumiin omana itsenään. On tärkeää järjestää monipuolisesti erilaisia tapahtumia, jotta jokaisen on helppo löytää paikkansa Maanmittarikillassa ja tuntea kuuluvansa joukkoon.
3 Lupaan auttaa ja tukea parhaani mukaan muita hallituslaisia ja motivoida omalla asenteellani kaikkia hoitamaan vastuunsa hyvin, unohtamatta kuitenkaan oman jaksamisen kuuntelemista.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Koen pestin toimineen viime vuosina hyvin, mutta tiedän, että aina on kehitettävää. Yksittäisenä nostona koen, että MAIKH:n toimintaa olisi hyvä aktivoida vuoden alusta lähtien enemmän, jotta kaikilla riittäisi motivaatiota syksyn loppuun saakka ja yhteisten tapahtumien järjestäminen sujuisi vaivattomasti. Lopulta jokainen kehittää pestiä omaan suuntaansa muokatessaan toimintaa omansa näköiseksi, tietenkin perinteitä kunnioittaen!
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Luulen ulkkiuuden vievän ajan vaihtelevan paljon viikosta riippuen. Joka viikkoon kuuluu toki hallituksen kokous, mutta muuten työmäärä vaihtelee suuresti. Jollain viikolla aikaa ei kulu välttämättä montaakaan tuntia, jos hommat koostuvat lähinnä seuraavien tapahtumien suunnittelusta. Joskus taas koko viikko saattaa vierähtää reissussa. Tapahtumien suunnittelun ja toteuttamisen, sekä hallituksen kokouksien lisäksi aikaa kuluu myös hallituksen yhteisten vastuiden hoitamiseen sekä TkTMK:n kokouksiin ja tapahtumiin. Työmäärä jakautuu suhteellisen tasaisesti vuoden ympäri, mutta jotkut tapahtumat, esimerkiksi PP, vaativat selkeästi enemmän etukäteistyötä ja suunnittelua, kuin toiset.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Tuun lähtökohtaisesti aina hyvin toimeen kaikkien kanssa ja koen tärkeäksi, että jokainen saa olla vapaasti oma itsensä. Jos kuitenkin jostain syystä yhteistyö olis hankalaa, uskon asian selviävän keskustelemalla.
Ulkkiksen syksy on suurten tapahtumien osalta kiireistä aikaa. Miten varmistat oman jaksamisesi syksyllä ja koetko, että joitain tapahtumia olisi hyvä siirtää keväälle, jotta työmäärä olisi tasaisempi läpi vuoden?Keväällä on jo niin paljon muita paikkansa vakiinnuttaneita tapahtumia, että en koe järkeväksi siirtää syksyn tapahtumia sinne ellei jotain selkeää syytä siirtämiseen ilmene.

Varmistan jaksamiseni huolehtimalla, että vapaa-ajalla aikaa jää myös killan ulkopuoliseen elämään, kuten kavereiden näkemiseen ja urheiluun. On myös tärkeetä pitää kalenterissa välillä kokonaan tyhjiä päiviä ja muistaa, että omasta jaksamisesta huolehtimalla varmistaa parhaiten onnistuneet tapahtumat.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.tuki yhteisö ystävät
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?On tärkeää, että keskustelu killan asioista on avointa. Ulkkiksena huolehtisin esimerkiksi, että kaikki voivat nostaa esille toivomiaan tapahtumia, joita voidaan sitten lähteä yhdessä toteuttamaan. Kaikkien on saatava halutessaan vaikuttaa asioihin ja erityisesti tuntea kuuluvansa joukkoon. Tietysti hallituksen hyvä yhteishenki mahdollistaa tiiviin yhteistyön ja toiminnan sujuvuuden, mutta tämä ei saa epätasa-arvoistaa muita kiltalaisia. Ottamalla kaikki huomioon huolehdin, että jokainen mittari kokee olevansa tärkeä osa kiltaa.
Mitä aiot tehdä, jotta kiltalaiset kokisivat itsensä tervetulleiksi PP:lle, vaikkeivat aikoisikaan juoda alkoholia?Niin kuin jokaiseen muuhunkin tapahtumaan on yhtälailla PP:lle tervetullut jokainen holittomuudesta tai holillisuudesta huolimatta. Vaikka monelle PP on perinteisesti alkoholipitoinen matka, huolehdin ensimmäisistä infoviesteistä alkaen, että reissu on sisällöltään paljon muuta kuin pelkästään kammorännimatka. On tärkeää pitää kiinni PP:n perinteistä, mutta järjestämäni PuoliPitkä ei profiloituisi alkoholin ympärille. Kohteissa alkoholi ei ole pääosassa, vaan jokainen matkaan lähtijä määrittää itse mitä juo, eikä minkäänlainen painostus ole ok. Kaikkiin juomiseen liittyviin aktiviteetteihin ohjeistetaan osallistumaan valitsemallaan juomalla eikä juoman alkoholipitoisuudella ole merkitystä.
Mikä on mielestäsi PP:n tarkoitus?PP:n tarkoitus on tutustuttaa mittareita Suomen muihin saman alan opiskeijakulttuureihin ja lisätä Otaniemen ulkopuolisen Suomen tuntemusta. Lisäksi tärkeimpiin tarkoituksiin kuuluu yhteisöllisyyden vahvistaminen ja uusiin mittareihin tutustuminen vuosikurssista riippumatta.

YRITYSSUHDEMESTARI (vastaukset päivitetty 11.11.)

Saska Kolehmainen

Moikka! Meitsi on Saska, kolmannen vuoden KEY-mittari. Maanmittarikillassa olen toiminut erilaisissa toimihenkilöpesteissä, mm. yrityssuhdesihteerinä, minkä lisäksi mulla on järjestötaustaa useista eri yhdistyksistä. Muussa järjestötoiminnassa olen esimerkiksi koordinoinut yhdistysten yritysyhteistyötä valtakunnallisella tasolla ja työskennellyt moninaisten yhdistyshallinnollisten teemojen parissa, mistä uskonkin olevan hyötyä nimenomaan ysvin tehtävässä. Muutenkin sosiaalisena ja kaikkien kanssa toimeen tulevana tyyppinä uskon myös luonteeni puolesta sopivani pestiin hyvin. Haen yrityssuhdemestariksi, koska koen, että nyt on mun aikani antaa takaisin tälle yhteisölle, joka on ollut mulle koko opiskeluajan tosi tärkeä 🫶 Maanmittarikilta saisi musta kokeneen hallituslaisen, mutta ennen kaikkea ahkeran, tunnollisen ja asiantuntevan yrityssuhteiden vaalijan. 🤝🏻

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimmät tehtävät ovat mielestäni yhteisöllisyyden rakentaminen ja edunvalvonta. Uusia opiskelijoita vastaanottavana yhdistyksenä killalla on ainutlaatuinen mahdollisuus olla luomassa koko opiskeluaikaa määrittävää yhteisöllistä kulttuuria, verrattuna esimerkiksi muihin Aalto-yhteisön yhdistyksiin: myös tulevaisuudessa opiskelijamäärien kasvaessa on siis huolehdittava, että jokainen kokee olonsa tervetulleeksi kiltaan. Toisaalta killan tehtävä nimenomaan sen piirissä olevien opintosuuntien edunvalvojana on kiistaton: mikään muu taho ei juuri mittareiden etuja valvo.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Lupaan hoitaa yrityssuhdemestarin tehtävää tunnollisesti ja asioihin perehtyen 2. Lupaan vaalia olemassa olevia kumppanuuksia ja tavoitteellisesti hakea uusia, ennen kaikkea uusien pääaineiden aloilla toimivien yritysten kanssa. 3. Lupaan osallistua aktiivisesti myös hallituksen yleiseen toimintaan, tarvittaessa myös muita hallituslaisia tukien ja auttaen
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Lähtökohtaisesti sanoisin, että pesti toimii nykymuodossaan suhteellisen hyvin: yrityssuhteissa tärkeimpänä näen muutenkin toimivien konseptien säilyttämisen ja olemassa olevista kumppanuuksista kiinni pitämisen – pieni moka yhtenä vuonna voi nimittäin aiheuttaa kauaskantoisia seurauksia killan tulevien vuosien talouteen, ja tällaisia pyrkisin välttämään. Fokusta asettaisin kuitenkin ehkä uusien kumppanuuksien etsintään nimenomaan kiltaan siirtyneiden alojen piiristä: tässä voisi ennakoivalla toiminnalla hyvin saada hankittua sellaisia yrityskumppaneita, joiden sponsoroinnit ovat takavuosina valuneet lähinnä IK:n laariin.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Sanoisin, että tämä vaihtelee – paitsi viikosta toiseen, myös vuodenajan mukaan. Keväällä toimintaa värittänee pitkälti yritysten kontaktoinnit ja tapaamiset sponsorineuvotteluiden merkeissä, kun taas syksyn puolella aikaa kuluu haalarimyynnin koordinointiin sekä tapahtumien, kuten esimerkiksi PP:n, järjestämiseen. Aikaa kulunee siis joko useita tunteja viikossa tai hieman vähemmän, riippuen omasta aikataulutuksesta ja huomioiden myös yleisen hallitustyöskentelyn oman pestin lisäksi.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Lähtökohtaisesti tulen toimeen kaikkien kanssa, joten en näe tätä merkittävänä haasteena. Tietysti aina välillä on ihmisiä, joiden kanssa ei ole niin hyvä kaveri, mutta jo monta vuotta järjestöhommia tehneenä osaan kuitenkin hoitaa luottamustehtävää yhdessä kaikenlaisten persoonien kanssa: hommat tulee kyllä tehtyä ihan minkälaisessa vain porukassa.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Yhteisö, ystävät, teekkarius
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Killan koon kasvaessa en näe tätä välttämättä niin suurena ongelmana kuin aiemmin, mutta omalla toiminnallani pyrkisin tietysti olemaan lähestyttävä ja läsnä killan toiminnassa ja kannustaisin muitakin hallituslaisia samaan. Lisäksi pyrkisin myös pitämään esillä koko jäsenistölle avoimia päätöksenteon osallistumismahdollisuuksia. Hallituksen sisäiseen toimintaan en ehkä niinkään puuttuisi: hyvin ryhmäytynyt hallitus on kuitenkin edellytys onnistuneelle toiminnalle.
Mitä aiot tehdä, jotta kiltalaiset kokisivat itsensä tervetulleiksi PP:lle, vaikkeivat aikoisikaan juoda alkoholia?Huolehtisin siitä, että PP:n aikana järjestettävät ekskursiot sekä muut vähemmän alkoholipainotteiset etapit ovat laadukkaita ja huolellisesti toteutettuja. Perinteisesti alkoholipainotteisen tapahtuman kulttuuria tuskin on täysin mahdollista purkaa muuttamatta konseptia olennaisesti, mutta sen sijaan pyrkisin varmistamaan, ettei tapahtuman asiasisältö ole sivujuonne vaan myös tärkeä osa matkaa: pyrkisin siis tarjoamaan jokaiselle jotain. Muutenkin on tärkeää välttää liiallista alkoholin korostamista tapahtuman mainonnassa, vaikka se monelle osallistujalle saattaisikin olla keskeinen osa reissua – luodaan siis sellainen ilmapiiri jo ennen tapahtumaa, ettei painosteta juomaan.
Mikä on mielestäsi PP:n tarkoitus?PP:n tarkoitus on mielestäni ensisijaisesti toimia kiltalaisten yhteisöllisyyttä edistävänä, syksyn huipentavana tapahtumana. Se on osaltaan myös tapa, jolla kiltalaiset pääsevät tutustumaan kaikenlaisiin killan kanssa yhteistyötä tekeviin yrityksiin myös oman opintosuuntansa ulkopuolelta.
Onko mielestäsi PP:n ekskursioissa kehitettävää? Pitäisikö esimerkiksi huomioida aiempaa laajemmin eri alojen yritykset, nyt kun killan pääaineet ovat muuttuneet?Näkisin tärkeänä, että ekskursioita on tapahtuman aikana riittävästi ja pyrkisin huolehtimaan niiden monipuolisuudesta myös uudet pääaineet huomioon ottaen. Perinteiset MML-excut ovat tietysti kivoja, mutta PP:n etu esimerkiksi ammattiainekerhojen järjestämiin alaspesifeihin ekskursioihin on nimenomaan se, että tapahtuma kokoaa yhteen eri alojen mittareita ja pystyy näin parhaimmillaan tarjoamaan laajan katsauksen erityyppisten yritysten toimintaan.

Katja Luukkola

Moikka! Mä oon Katja, kolmannen vuoden mittari. Haen yrityssuhdemestariksi, koska koen, että mulla on paljon annettavaa, paljon mielenkiintoa ja intoa sekä koska koen sopivani pestiin hyvin. Oon toiminut killassa liikuntatutorina sekä abulaisena, joidenka myötä into päästä vaikuttamaan isommassa roolissa killan meininkiin on herännyt. Harrastan myös kilpaurheilua, josta koen olevan erityisesti hyötyä ysviyteen; tavoitteellisuus, kärsivällisyys, kunnianhimo ja rohkeus.

Mitkä ovat mielestäsi killan tärkeimmät tehtävät?Killan tärkeimmät tehtävät on vastaanottaa fuksit syksyisin, perehdyttää heidät teekkarikulttuuriin ja toivottaa lämpimästi tervetulleiksi opiskelijakulttuuriin. Killan tehtävänä on tutustuttaa opiskelijoita alan yrityksiin, jossa mm. ysvin rooli nousee tärkeään rooliin. Kilta luo tukea ja turvaa, kannustaa ja toimii perheenä opintojen keskellä.
Mitkä 3 asiaa lupaat hoitaa hallitusvuotesi aikana, mikäli sinut valitaan?1. Lupaan toimia mahdollisimman aktiivisena linkkinä killan ja yritysten välillä ja hankkia näkyvyyttä ja paljon vanhoja sekä uusia sponsoreita.
2. Lupaan pyrkiä hankkimaan fuksien haalarisponsorit valmiiksi, jolloin fuksien ei tarvitsisi niitä itse metsästää.
3. Lupaan toimia tehokkaasti ja aktiivisesti, ja aloittaa hommat mahdollisimman ajoissa.
Koetko, että pestissäsi olisi jotain kehitettävää? jos kyllä, mitä?Pesti on mielestäni toiminut sulavasti ja hyvin viime vuosina. Aina kuitenkin voi löytyä jotakin kehitettävää, tai mitä itse tekisi toisin. Yhteistyökumppaneiden etsimisen aloittaminen mahdollisimman ajoissa ja fuksien haalarisponssien etsimisen vielä entistä suurempi tehostaminen voisi olla kehityksen kohteenani.
Kuinka paljon luulet hakemasi hallitusviran vievän aikaa viikossa ja mistä se koostuu?Ysvin pesti vie odotuksieni mukaan viikosta ja kuukaudesta vaihdellen +/- 3 tuntia. PP.n aikaan varmaan erityisesti enemmän. Työmäärä koostuu hallituksen kokouksista ja yhteistyökumppaneiden kanssa viestittelystä ja palaveeraamisesta, sekä tapahtumien järjestämiseen osallistumisesta.
Miten suhtaudut mikäli hallituksessa, pestisi alaisessa henkilöstössä tai killassa on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen, mutta tulee tilanne, että sinun tulisi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä?Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, joten en usko että tulisi tilannetta, jossa sukset menisi pahasti ristiin jonkun hallituslaisen tai muun killan henkilön kanssa. Jos kuitenkin tällainen äärimmäinen tilanne tulisi, yrittäisin saada yhteistyön toimimaan puhumalla asiasta kyseisen henkilön kanssa syvällisemmin.
Mitä Maanmittarikilta merkitsee sinulle? Tiivistä kolmeen sanaan.Mahtavat. Suhteet. Yrityksiin.
Miten pidät hallituslaisena huolen siitä, että hallituslaisten ja muiden kiltalaisten välille ei muodostuisi jakautumista ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin?Sisäpiiriin ja ulkopiiriin jakautumisen estämiseksi kohtelen kaikkia tasa-arvoisesti ja otan kaikki mukaan :). Hallitusporukka on varmasti tiivis, mutta se ei tarkoita porukoitumista. Pidän huolen yhteisöllisyydestä kuuntelemalla kaikkia ja olemalla helposti lähestyttävä 🙂
Mitä aiot tehdä, jotta kiltalaiset kokisivat itsensä tervetulleiksi PP:lle, vaikkeivat aikoisikaan juoda alkoholia?Alkoholittomuuden ei pitäisi ikinä olla este tapahtumaan osallistumiselle. Pitäisin huolen tervettulleeksi kokemisesta huomioimalla alkoholittoman vaihtoehdon mainostamisessa. Kaikki ovat tervetulleita PP:lle juomavalinnastaan huolimatta :). Tekisin kuitenkin mainonnassa selväksi, että tapahtumassa juodaan alkoholia, jotta se ei tule kellekkään yllätykseksi.
Mikä on mielestäsi PP:n tarkoitus?
PP.n tarkoitus on kiltatovereiden kanssa kokemuksien hankkimisen ja yhdessä ajan viettämisen lisäksi tutustua erilaisiin alan yrityksiin Suomessa, luoda uusia kontakteja sekä tutustua kauniin Suomen eri kaupunkeihin ja yliopistoihin.
Onko mielestäsi PP:n ekskursioissa kehitettävää? Pitäisikö esimerkiksi huomioida aiempaa laajemmin eri alojen yritykset, nyt kun killan pääaineet ovat muuttuneet?


Vastuutoimihenkilöt

Vastuutoimihenkilöiden esittelyt ja vastaukset heille osoitettuihin kysymyksiin löydät alta. Saat hakijoiden vastaukset auki klikkaamalla hakijan nimeä. Killan hallitus on valmistellut kullekin vastuutoimihenkilöpestille 2-3 kappaletta pestikohtaisia kysymyksiä.

LIIKUNTAVASTAAVA (2 KPL) (vastaukset päivitetty 11.11.)

Ville Arvola

Moikka! Oon Ville, toisen vuoden mittari. Olen aktiivinen sekä sinnikäs urheiluhenkinen Keyläinen. Killan urheilutapahtumat ovat kuluneen vuoden aikana olleet erittäin huikeita irtiottoja opiskelusta ja kiinnostus tapahtumien järjestämisestä sekä killan liikuntavastaavan roolista on kehkeytynyt tämän vuoden aikana.

Olisin hyvä lisäys liikuntavastaavan rooliin, sillä pidän vastuunottamisesta sekä kaikesta urheiluun liittyvästä toiminnasta.

Killan vastuutoimihenkilönä uudet kokemukset liikuntavastaavan roolissa myös motivoivat vastuunottoa sekä myös ainutlaatuisten urheilutapahtumien järjestämistä kiltalaisille. Oli kyse sitten kävelystä tai surffaamisesta, niin olen aina valmiina järjestämään tai osallistumaan kalenterista huolimatta. Urheilu muutenkin menee opintojen edelle.

Mikä on mielestäsi liikuntavastaavan tärkein tehtävä?Tärkeimpänä liikuntavastaavan on huolehdittava killan liikuntapanoitteisesta toiminnasta vastuullisesti sekä aktiivisesti liikuntatutoreiden kanssa sekä olla avoimena uusille kokemuksille ja ehdotuksille liikuntatutoreiden toimintaa valvoen sekä auttaen.
Pitäisikö killan liikuntatoiminnassa panostaa enemmän useisiin matalan kynnyksen tapahtumiin, vai muutamiin suurempiin tapahtumiin?Killan tulisi mielestäni panostaa monipuolisesti sekä matalan kynnyksen tapahtumiin, että suurempiin tapahtumiin. Kuitenkin matalan kynnyksen tapahtumat voisivat osoittautua tehokkaimmiksi, yksinkertaisemmiksi sekä mieluisimmiksi killan toiminnan kannalta, sillä niissä liikuntatutoritkin pääsevät järjestämään mieluisia helposti järjestettäviä tapahtumia. Tämän takia hieman enemmän voitaisiin panostaa matalan kynnyksen tapahtumiin.
Mikä olisi oma unelmaliikuntatapahtumasi, jonka haluaisit ensi vuonna järjestää?Olen itse pelannut pienestä asti koripalloa, niin todennäköisimmin killan tai kiltojen välinen koripalloturnaus olisi se hienoin unelmaliikuntatapahtuma. Killan padelturnaus on myös yksi toive tapahtumistani, mutta koripallo turnaus on silti edellä.

Ville Vallinkoski

Olen Ville Vallinkoski, 22-vuotta ja kotoisin Nurmijärveltä. Opiskelen toista vuotta kiinteistötaloutta ja pidän suuresti urheilusta, jonka vuoksi olen viihtynyt myös MK:n liikuntatapahtumissa. 

Nuorempana harrastin jääkiekkoa yli kymmenen vuotta, ja tänä vuonna palasin lajin pariin muutaman vuoden tauon ja muiden lajikokeilujen jälkeen. Yksi lajikokeiluista oli jenkkifudis, jota pelasin aalto-yliopiston joukkueessa. Lisäksi, jos joku kysyy miten aion vapaa-aikani kesällä viettää, niin todennäköisesti golfkentällä.

Urheiluvastaavan pestistä innostuin suuresti, kun joukkuekaverini Pyry Lysmä ehdotti hakemista yhdessä. Uskon suoriutavani tehtävästä hyvin tekemällä tiivistä yhteistyötä, niin hallituksen, urheilutuutoreiden kuin toisen urheiluvastaavankin kanssa.

Mikä on mielestäsi liikuntavastaavan tärkein tehtävä?Liikuntavastaavan tärkein tehtävä on pitää huolta siitä, että kiltalaisilla on mahdollisimman helppoa ja mukavaa harrastaa tai kokeilla eri liikuntamuotoja yhdessä muiden kiltalaisten kanssa.
Pitäisikö killan liikuntatoiminnassa panostaa enemmän useisiin matalan kynnyksen tapahtumiin, vai muutamiin suurempiin tapahtumiin?Tässä tärkeintä on löytää hyvä tasapaino! Mielestäni kiltalaisella pitäisi olla useamman kerran kuukaudessa mahdollisuus osallistua johonkin matalan kynnyksen tapahtumaan, esimerkiksi juoksulenkille otaniemen ympäri. Ei pidä kuitenkaan unohtaa tapahtumia, jotka vaativat enemmän suunnittelua ja parhaimmillaan yhteistyötä muiden kiltojen kanssa.
Mikä olisi oma unelmaliikuntatapahtumasi, jonka haluaisit ensi vuonna järjestää?Mittarifudikset ovat olleet suosikkejani tähän mennessä. Unelmatapahtumani liittyisi kuitenkin penkkiurheiluun. Esimerkiksi kisastudion järjestäminen jalkapallon mestarienliigan pudotuspeleihin tarjoaisi matalan kynnyksen tapahtuman johon olisi helppo osallistua.

Pyry Lysmä

Morjesta, oon Pyry onnellinen alanvaihtaja AS:ltä ja nyt mittarifuksi. Olin viime vuoden AS:llä liikuntamestarina ja se oli oikein nastaa hommaa, joten ajattelin hakee jatkokaudelle MK:lla. Tunnetaan Villen kanssa entuudestaan ja meiltä löytyy sopivassa suhteessa kokemusta liikuntamestarin pestistä ja tuntemusta MK:sta. 

Mikä on mielestäsi liikuntavastaavan tärkein tehtävä?Liikuttaa mittareita(ei konkreettisesti) mahdollisimman monipuolisesti ja oman toimikunnan sisällä tukea ja innostaa liikunta tutoreita sekä jakaa vastuuta.
Pitäisikö killan liikuntatoiminnassa panostaa enemmän useisiin matalan kynnyksen tapahtumiin, vai muutamiin suurempiin tapahtumiin?Mielestäni olisi hyvä järjestää muutaman kerran vuodessa näkyvyyden ja uusien kokemuksien takia isoja tapahtumia. Pienempiä matalan kynnyksen tapahtumia on helpompi järjestää, joten niitä voi järkkäillä pitkin vuotta.
Mikä olisi oma unelmaliikuntatapahtumasi, jonka haluaisit ensi vuonna järjestää?Haluaisin mennä katsomaan suurta urheilutapahtumaa esim. maajoukkuepelejä tai Vermon raveja hyvässä mittariseurassa.

Pauliina Nurmo

Moikka! Oon Pauliina toisen vuoden KEY-opiskelija. Tän kauden ajan oon toiminu killassa ISOna ja liikuntatutorina. Oon siis päässyt hyvin vuoden aikana tutustumaan liikuntatiimin toimintaan ja ISOilu on ollut myös tosi hauskaa. Sopisin liikuntavastaavan tehtävään, koska oon hyvä organisoimaan asioita ja pystyn hallitsemaan isoja kokonaisuuksia. Olen myös itse ahkera liikkuja ja liikuntatapahtumat ovatkin olleet aina mieluisia.

Mikä on mielestäsi liikuntavastaavan tärkein tehtävä?
Pitäisikö killan liikuntatoiminnassa panostaa enemmän useisiin matalan kynnyksen tapahtumiin, vai muutamiin suurempiin tapahtumiin?
Mikä olisi oma unelmaliikuntatapahtumasi, jonka haluaisit ensi vuonna järjestää?

WEBBIWELHO

ISOVASTAAVA (vastaukset päivitetty 10.11.)

Aava Uusitalo

Moi kaikki! Mä oon Aava, toisen vuoden KeYläinen. Oon saanut toimia apuIE:nä tän vaalikauden ja ISOna syksyn. Molemmissa rooleissa on päässyt tutustumaan ihaniin mittareihin ja päässyt viettämään aikaa mahtavien tyyppien kanssa. ISOna oleminen on ollut ihan superhauskaa ja on ollut parasta päästä esittelemään uusimmille mittareille meidän kiltaa.

Haen ISOvastaavaksi, jotta pääsisin auttamaan ensi vuoden huippu ISOja saamaan yhtä hyviä kokemuksia, ja jotta ensi vuodenkin fuksit saataisiin osaksi mittariperhettä. <3 Yhteisöllisyys on mulle tärkeintä ja haluan luoda sellaisen ympäristön sekä ISOille, että fukseille, jossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään juuri sellaisena kuin on.

Olen tämän vuoden aikana oppinut paljon tapahtumien järkkäyksestä ja yhteistyön tekemisestä kaikkien kanssa, mikä on tosi olennaista ISOtoiminnassa. Yhteistyö ITMK:n ja fuksikippareiden kanssa on tosi tärkeää, jotta fuksi- ja ISOtoiminta sujuu hyvin. Haluan myös varmistaa, että vaikka ISOna olo on suuri vastuu, täytyy heidän myös pitää hauskaa. Kun ISOt nauttivat, se välittyy myös fukseille ja luo positiivisen fiiliksen kaikille!

Näetkö ISOjen lukumäärällä olevan merkitystä ISOtoimintaan?Ehdottomasti! Minun mielestäni on hyvä, että ISOja on paljon! ISOt ovat fuksien paras yhteys kiltaan, eli mitä enemmän ISOja on, sitä paremmin saadaan kaikki mukaan! Suuri määrä ISOja myös tekee orientaatiosta paljon rennompaa ja auttaa fukseja sopeutumaan helpommin. Ryhmässä on myös hyvä, että vastuut eivät kasaudu yhdelle vaan pystytään yhdessä sopimaan tekemistä matalallakin kynnyksellä.
Mitkä ovat mielestäsi ISOvastaavan tärkeimmät tehtävät?Omasta mielestäni ISOvastaavan tärkein tehtävä on kuunnella ISOja ja ottaa heidän ajatuksensa ja mielipiteensä huomioon, mutta myös luottaa, että ISOt osaavat hoitaa hommansa! Vaikka ISOvastaava saattaa tuntua olevan erillään useista killan pesteistä, on tärkeää tietää, että ei tarvitse toimia yksin vaan ISOvastaavallakin on laaja tukiverkko fuksikapteeneissa ja ITMK:ssa, mitä täytyy muistaa hyödyntää.

Milla Hyttinen

Moikka:) mä oon Milla ja oon toisen vuoden KEY opiskelija. Mä haluaisin killan ISOvastaavaksi, koska mä koen että ISOtoiminta on tosi tärkeää ja haluisin olla mukana huolehtimassa siitä, että tätä toimintaa ja siihen panostamista jatketaan meidän killassa aktiivisesti. Tällä hetkellä oon itse ollut isona ja oon tykännyt siitä erittäin paljon. Mä koen että isojen rooli on tosi tärkeä fukseille. Isot on mielestäni osana sitä, että fuksit pääsee mukaan erityisesti kiltatoimintaan. Isojen hyvä meininki auttoi ainakin itseäni fuksina lähteen mukaan rohkeasti kaikkeen.

Maanmittarikilta on ollut itselleni ihana ja ihan korvaamaton yhteisö, jonka kautta on päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja saanut rakkaita ystäviä. Haluaisin olla killan toiminnassa mukana ylläpitämässä yhteisöllistä henkeä. Oon tunnollinen ja vastuullinen tyyppi ja haluan hoitaa mun hommat aina kunnolla ja huolellisesti. Tulen myös toimeen hyvin muiden kanssa ja tykkään paljon tehdä hommia yhdessä toisten ihmisten kanssa, minkä takia kiltatoiminta kiinnostaa.

Ennen kaikkea oon motivoitunut edistämään killan ISOtoimintaa ja haluaisin antaa oman panokseni siihen, että ensikin vuonna sekä isot että uudet fuksit pääsisi kokemaan unohtumattoman ja ihanan vuoden.

Näetkö ISOjen lukumäärällä olevan merkitystä ISOtoimintaan?Isojen määrällä on mielestäni merkitystä ISOtoiminnassa. Suunnilleen 1 iso per 2 tai 3 fuksia on mielestäni toimiva määrä. Tällöin isoilla on myös oikeasti mahdollisuus tutustua fukseihin ja olla tukena.
Melko paljon isoja on mun mielestä lähtökohtaisesti hyvä juttu, koska silloin on mahdollista järkkäillä enemmän ohjelmaa fukseille ja isot voi myös jakaa työmäärää oman innostuksen ja jaksamisen mukaan helpommin. Lisäksi fuksit pääsevät tutustumaan eri vuosikursseihin isojen kautta enemmän ja vuosikurssien rajat pääsee sekoittumaan paremmin mikä on mielestäni hyvä juttu.
Jos isoja on kuitenkin paljon suurempi määrä, se saattaa tarkoittaa että koordinointia ja suunnittelua pitää miettiä tarkemmin. Myös joidenkin tapahtumien järjestäminen voi vaatia tällöin enemmän järjestelyjä ja esimerkiksi budjettia, jos isoja olisi suurempi määrä.
Mitkä ovat mielestäsi ISOvastaavan tärkeimmät tehtävät?Iso vastaavan yksi tärkemmistä tehtävistä on ainakin edistää ja pitää huolta siitä, että killan ISOtoiminta jatkuu aktiivisena ja hyvänä. Isovastaavan kuuluu olla isojen tukena ja turvana ja auttaa isoja niiden tehtävissä. Tähän kuuluu esimerkiksi tapahtumista ja aikatauluista tiedottaminen ja osallistumiseen kannustaminen. Lisäksi koen tärkeäksi myös yhteistyön muiden tahojen kanssa ja ITMK:n toiminnan, esimerkiksi erilaisten tapahtumien järkkäämisessä.
Tärkeää on ehdottomasti mun mielestä myös mahdollinen yhteistyö fuksikapteenien kanssa, koska isot on olemassa fukseja varten. Kilta on suuressa roolissa esittelemässä teekkarikulttuuria uusille fukseille ja isot ovat myös osana tätä tehtävää. Siksi olisi tärkeää että isot osallistuu monipuolisesti fuksien ohjelmiin. Isoista löytyy usein paljon innokkaita tyyppejä, joilla on halua ja innostusta olla mukana toiminnassa ja järkkäämisessä, ja olisi kiva antaa näillä tyypeille antaa mahdollisuus siihen.

Panu Laakso

Moi! Oon Panu, 2. vuoden mittari. Kuluneen vuoden aikana olen toiminut monttutonttuna ja abulaisena, mutta erityisesti ISOilu on jäänyt mieleen hauskana ja palkitsevana kokemuksena. Tulevana vuonna haluaisin olla mahdollistamassa niin uusille ISOille kuin fukseille yhtä mahtavan vuoden, kuin itse olen kokenut. Haen ISOvastaavan tehtävään, koska ISOilu on tärkeä ja mielestäni mahtava osa Otaniemen kulttuuria, ja haluisin olla osaltani jatkamassa ja kehittämässä sitä.

Näetkö ISOjen lukumäärällä olevan merkitystä ISOtoimintaan?Tutorointi Otaniemessä näyttää hyvin erilaiselta, kuin muissa suomalaisissa yliopistoissa, ja yksi suurimmista syistä tähän on ISOjen suuri määrä. Mielestäni tämä ISOjen suuri määrä on kuitenkin erittäin hyvä asia. ISOksi on pienempi kynnys hakea, kun vastuu jakautuu useammalle ihmiselle. Porukalla on myös aina hauskempaa, ja ISOjen hyvä meininki välittyy myös fukseille.
Mitkä ovat mielestäsi ISOvastaavan tärkeimmät tehtävät?ISOvastaavan tärkeimmät tehtävät liittyvät siihen, että ISOtoiminta olisi aktiivista, hauskaa ja ottaa kaikki ISOt ja fuksit mukaan. ISOvastaava toimii ISOjen tukena ja turvana, auttaa heitä omassa tehtävässään, sekä auttaa heidän jaksamista.

MAISTERIKAPTEENI (vastaukset päivitetty 12.11.)

Emmi Vieira

Moikka! Oon Emmi, neljännen vuoden mittari ja ekan vuoden maisteriopiskelija. Olen tänä syksynä toiminut maisteriISOna ja pidin pestistä niin paljon että haluaisin jatkaa töitä kv-opiskelijoiden parissa sekä vaikuttaa itse myös kv-toimintaan. Olen erittäin kansainvälisesti suuntautunut mm. kansainvälisen taustan ja omien vaihto-opintojen myötä, joten uskon olevani hyvä valinta kv-pesteihin.

Pitäisikö killan maisterifuksitoimintaa suunnata mielestäsi enemmän myös niille mittareille, jotka jatkavat Maanmittarikillan alaiseen maisteriohjelmaan?Ehdottomasti! On mielestäni tärkeää, että uudet ja jatkavat mittarit pääsevät tutustumaan toisiinsa ja jakamaan tietoa ja kokemusta.
Miten pidät huolen siitä, että yhteistyö toisen maisterikapteenin, maisteri-ISOvastaavan ja muun fuksijaoston kesken toimii sujuvasti?Kommunikointi on kaiken a ja o. Säännölliset kokoukset ja avoin viestintä on erittäin tärkeää sekä myös vastuiden selkeä jakaminen.

MAISTERI-ISOVASTAAVA (vastaukset päivitetty 12.11.)

Emmi Vieira

Moikka! Oon Emmi, neljännen vuoden mittari ja ekan vuoden maisteriopiskelija. Olen tänä syksynä toiminut maisteriISOna ja pidin pestistä niin paljon että haluaisin jatkaa töitä kv-opiskelijoiden parissa sekä vaikuttaa itse myös kv-toimintaan. Olen erittäin kansainvälisesti suuntautunut mm. kansainvälisen taustan ja omien vaihto-opintojen myötä, joten uskon olevani hyvä valinta kv-pesteihin.

Mikä on mielestäsi maisteri-ISOvastaavan tärkein tehtävä?Tärkein tehtävä maisteriISOvastaavalla on rekrytä maisteriISOja ja innostaa ja opastaa heitä heidän toiminnassaan.
Onko mielestäsi killalla riittävästi maisteri-ISOja, ja miten aktivoisit heitä toimimaan läpi vuoden?Tänä vuonna maisteriISOja on mielestäni tarpeeksi, mutta uskon että maisteriISOja tarvitaan ensi vuonna vielä enemmän, kun GIS ja WAT maisteriohjelmat tulevat ensi vuonna MK:lle. Aktivoisin maisteriISOja muistutuksilla, virkistystapahtumilla ja avoimella tiedotuksella.

MAAKANSAN VANHIN (vastaukset päivitetty 11.11.)

Eero Ikonen

Terve jengi, oon Eero, noin 5. vuoden mittari ja (vielä) istuva puheenjohtaja. Kiltatoiminnasta ja mittarikulttuurista on jo jonkin verran kokemusta ja akateeminen ikäni vaatii kohta kahden käden sormia, joten ajattelin että seuraava vuoteni kiltatoiminnassa kuluisi mukavasti maakansan vanhimpana kehittelemässä ja ohjaamassa killan perinne- ja n-toimintaa.

Maakansan vanhimman pesti perustettiin nykyisen hallituksen kanssa siksi, ettei väistyvä puheenjohtaja joutuisi killan entisenä tahtomattaan ottamaan vastuuta maakansantietäjien toiminnasta. Nyt tämä muutos on lyöty killan sääntöihin, eli kun luette tämän hakemuksen voitte varmistua siitä että minua kuitenkin kiinnostaa puuhata ensi vuosi maakansantietäjien kanssa, huraa!

Onko killalla tarpeeksi akateemisesti vanhemmille mittareille suunnattuja tapahtumia?Lähtökohtaisesti kaikki killan toiminta fuksikasvatus poislukien on suunnattu aivan kaikenikäisille mittareille, mikä on hyvä ja tärkeä asia. Akateemisesti vanhemmat opiskelijat saattavat kuitenkin kaivata hieman erinäköistä toimintaa kuin nuoremmat. Vuoden aikana on vain muutama vanhempia mittareita varten suunnattua tapahtumaa, joten olisi hyvä myös kartoittaa n.-vuotta lähestyviltä tai sinne ehtineiltä sitä, millaisia tapahtumia he itse toivoisivat. Olisi tärkeää, että kaikille mittareille löytyy killan piiristä mieleistä tekemistä niin kauan, kuin he täällä piirissä ehtivät pyöriä.
Miten kehittäisit maakansantietäjien toimintaa?Maakansantietäjien toiminta pitää olla tietäjien itsensä näköistä, ja sitä tehdään yhdessä heidän kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Tietäjät ovat yleensä kokeneita kiltatoimijoita, joilla voi herätä ideoita toiminnalle laidasta laitaan vuoden mittaan. Pitäisin siis tärkeänä sitä, että maakansantietäjien ideoita saadaan matalalla kynnyksellä jalkautettua koko kansalle ja heitä rohkaistaan myös kehittämään uusia konsepteja vuoden mittaan – vain maataivas on rajana.

PÄÄLUKKARI

Otso Lattu

Esittelyteksti

Millaisena näet killan lukkari- ja laulukulttuurin nykyisellään, ja miten kehittäisit sitä?
Miten varmistaisit sen, että kaikille killan sitseille saadaan motivoituneita lukkareita?

MAAKANSALLISBALETIN TAITEELLINEN JOHTAJA (2 KPL) (vastaukset päivitetty 12.11.)

Maija Joensuu

Helou! Mä oon Maija, toisen vuoden KEY-mittari ja ännännen vuoden tanssientusiasti. Haen MKB:n taiteelliseksi johtajaksi, sillä minussa on nähdäkseni riittävästi sekä taitelijaa että johtajaa täyttääkseni viran kriteerit. Tanssimisesta (erityisesti pinkissä tutussa) saa ihanat kiksit, ja olisi kunnia-asia päästä jatkamaan edeltäjien hyvää työtä tanssin riemun lähettiläänä. ISOilun myötä olen päässyt tutustumaan uusimpaan fuksivuosikertaan, jotka mielelläni vihkiyttäisin Maakansallisbaletin saloihin. 

Itse on tullut tanssittua vähän sitä sun tätä, nykytanssista streetin kautta lavatanssilajeihin. Monipuolisuutta haluan tuoda myös MKB:n repertuaariin vaihtelevien ja epäsovinnaistenkin koreografioiden muodossa. Toisaalta minulle on tärkeää, että tanssiryhmässä mukana oleminen pysyy hauskana ja mielekkäänä tanssitaustasta riippumatta, kunhan intohimoa on! Otaniemen paras(?) tanssiryhmä ansaitsee mielestäni hyvää huolenpitoa, ja olenkin halukas panostamaan pestiin tosissani. Tulevana keväänä tanssin kuitenkin (myös) Teekkarispeksissä, mikä kuulemma vie oman aikansa. Kanssajohtajaa siis kaivataan – jos ei muuta, niin suitsimaan luovinta hulluuttani! 

Millaisena näet Maakansallisbaletin tulevaisuuden osana kiltaa?Maakansallisbaletin historia ei ole järin pitkä, mutta se on olemassaolonsa aikana osoittanut arvonsa tunnelman kohottajana ja kiltalaisten liikuttajana. Oman vuosikertani fukseille tanssiryhmä näyttäytyi jo perinteenä. Kuitenkin perinteistä, varsinkin uusista sellaisista, on pidettävä kiinni, jotta ne säilyvät osana aktiivista kiltatoimintaa. Maakansallisbaletin henki on kuluneena vuonna ollut erinomainen, ja kunhan tulevat johtajat yhdessä muun porukan kanssa pitävät tätä innostusta yllä, on MKB:llä edessään loistava tulevaisuus. Ryhmän edustus killan tapahtumissa on jo nyt vahva, ja sellaisena se tullee myös jatkumaan. Maakansallisbaletin roolia maakansallistunteen luojana ja ryhmäyttäjänä ei myöskään sovi aliarvioida.
Miten kehittäisit Maakansallisbaletin toimintaa?If it ain’t broke, don’t fix it. Tanssiryhmän perusidea visuaalisine ilmeineen on yksinkertaisen nerokas, eikä se vaadi sörkkimistä. Toisin MKB:hen oman koreografisen otteeni, minkä johdosta vuoden ohjelmisto varmasti muovautuisi osin minun näköisekseni. En kuitenkaan unohtaisi vanhoja helmiä, kuten ei aiemminkaan ole tehty. Mikäli innokkaiden tanssijoiden määrä jatkaa kasvamistaan, on MKB-pomojen mahdollisesti luotava uusia käytäntöjä esiintyjämääriin ja tilanpuutteeseen liittyen. Tanssiminen ei ole kivaa, jos siihen liittyy akuutti nenämurtuman riski. Vaihtoehtoja ovat ensisijaisesti tapahtumajärjestäjien kanssa koordinoiminen esiintymistilan lisäämiseksi ja toissijaisesti esiintyjämäärien rajaaminen joissakin tapahtumissa. Isommissa päätöksissä koko ryhmäläisten mielipiteiden kartoittaminen on tärkeää. Tavoitteenani on, että lavalle mahtuisi aina mahdollisimman moni halukas – ja että esiintyminen olisi kivaa!

GEOMETREKSEN PÄÄTOIMITTAJA (1-2 KPL) (vastaukset päivitetty 4.11.)

Katja Riesen

Heipsu 😀 Oon Katja ja oon nyt tokaa vuotta KEY:llä. Haen Geometreksen päätoimittajaks, koska koen sen olevan sopiva juttu mulle. Oon ollu nyt vuoden toimittajana, graaffikkona ja kuvaajana. Tän lisäks oon tietenkin ollu myös ISOna! Etenkin toimittajan jutut on ollu tosi kivoja ja on ollu hauska päästä toteuttamaan itseäni. Mun mielestä ois ihan tosi kiva päästä ideoimaan ja vaikuttamaan enemmän lehden aiheeseen, ulkonäköön ja muutenkin toteutukseen. Tykkään piirtää ja tehä muita luovia juttuja, jonka uskon auttavan tässä pestissä. Tän lisäks olis mun mielestä hauska jatkaa pikkuGeetä myös ens vuonna tai ainakin tehä jotakin vastaavaa fukseille suunnattua syksyllä, jotta nekin sais tietää Geometreksestä!:)

Tulisiko mielestäsi Geometreksellä olla nykyistä vähemmän toimittajia, ja miksi / miksi ei?Mielestäni ei pitäisi. Toimittajan jutut on ollu aika rentoja ja vapaita. Myös se, että jokaisen ei tarvitse tehdä jokaiseen lehteen jotain, on mielestäni hyvä asia. Jutuista tulee mielestäni myös parempia, kun ei oo ns. pakko keksiä jotakin. Tällöin jokaiseen lehteen saadaan kuitenkin tarpeaksi juttuja. Enkä välttämättä näkisi siinä niinkään ongelmaa, että jossakin lehdessä olisi vähän enemmänkin juttuja.
Miten aktivoisit toimittajat ja graafikot osallistumaan lehden toimitukseen ympäri vuoden?Positiivinen palaute tekee mielestäni jo paljon. Muutenkin sellanen yleinen muistuttaminen on mielestäni toimivaa, koska välillä jotkut jutut vaan unohtuu. Esimerkiksi jos jotakin tapahtumia olisi edessä, joista olisi kiva tehdä joku juttu tai vaihtoehtoisesti myös GeeTubeen, olisi hyvä muistattaa mahdollisuudesta tehdä tapahtumasta joku juttu. Graafikoita haluisin osallistuttaa enemmän. Graafikoille voisi mielestäni selkeämmin infota lehden vaiheista ja mitä sinne olisi mahdollista tehdä.

Noora Permi

Esittelyteksti

Tulisiko mielestäsi Geometreksellä olla nykyistä vähemmän toimittajia, ja miksi / miksi ei?
Miten aktivoisit toimittajat ja graafikot osallistumaan lehden toimitukseen ympäri vuoden?


Vaaleissa valittavat toimihenkilöt

Muiden vaaleissa valittavien toimihenkilöiden esittelyt ja vastaukset heille osoitettuihin kysymyksiin löydät alta. Saat hakijoiden vastaukset auki klikkaamalla hakijan nimeä. Killan hallitus on valmistellut kullekin yhden pestikohtaisen kysymyksen, johon hakijat voivat halutessaan vastata.

MAIK-VASTAAVA (2 KPL) (vastaukset päivitetty 11.11.)

Nette Miettinen

Heissan!<3 Oon Nette, toisen vuoden mittari. Oon saanut toimia viimesen vuoden ajan apuIEnä ja innostuin tapahtumien järkkäilystä sen verran, että tahtoisin jatkaa sitä vielä seuraavana vuonna MAIKin puolella!

MAIKin varaslähtö, risse ja sitsit on legendaarisia tapahtumia ja mulla ois paljon intoa ja ideoita niiden järkkäyksen suhteen. Tän lisäksi yks MAIKin tehtävistä on tuoda eri alojen opiskelijoita yhteen ja uskoisin sen suoriutuvan tässä vielä entistäkin paremmin, jos MAIK olisi näkyvämpi myös kolmen ison tapahtumansa ulkopuolella.

Hanna Raivio

Moikka! Oon Hanna, tokan vuoden mittari keyllä ja haen Maik-vastaavan rooliin. Tänä syksynä oon päässyt aloittamaan ISOn hommat, mikä on ollut ihan super kivaa ja palkitsevaa hommaa. Kiinnostus tapahtumien järjestämistä kohtaan on kasvanut etenkin tän myötä ja olisi hienoa päästä oppimaan siitäkin lisää. Poikkitieteelliset tapahtumat ja etenkin Maikin tapahtumat on olleet mun opiskeluajan yhtiä kohokohtia, ja haluisin päästä tarjoomaan samanlaisia kokemuksia myös muille sekä kehittämään Maikin toimintaa ja tapahtumia. Innostusta ja motivaatiota tähän pestiin siis löytyy!

TOIMINNANTARKASTAJA (2 KPL + 2 KPL VARA)

Jatkohaussa valittavat toimihenkilöt

Henkilöt, jotka hakevat jatkohaussa mukaan killan toimintaan löydät alta. Heille ei ole mahdollista lähettää kysymyksiä eikä heistä julkaista julkisia esittelytekstejä. Kyseisten pestien hakijoiden pyydetään lähettämään lyhyet esittelytekstit killan puheenjohtajalle Eerolle, joka toimitaa esittelytekstit eteenpäin seuraavan vuoden hallitukselle ja vastuutoimihenkilöille. Seuraavan vuoden hallitus ja vastuutoimihenkilöt tekevät valinnat valittavien henkilöiden suhteen perustuen esittelyteksteihin ja voivat halutessaan rajata valittavien henkilöiden määrää.

ALUMNIVASTAAVA

APUIE
Hanna Solastie
Elli Salonen
Veera Lehtinen
Vera Ingervo
Lenni Mikkola
Erica Rechardt
Aura Viljakainen
Juuso Juvanen
Siiri Ovaska
Vanessa Härkönen
Vilma Forsström
Ville Arvola
Riku Kivelä
Pyry Lysmä
Anna Virtanen

GRAAFIKKO
Daniel Guzman Monet
Ninni Tähti
Katja Riesen
Iida Liimatainen
Vilja Lohi
Markus Hartikainen
Sakari Mäntynen
Iiris Kähkönen
Priska Viljakainen
Senja Aaltonen
Iiris Mäkelä
Noora Koskela
Noora Permi
Anna Virtanen
Sonja Kahri
Saana Neulasalmi

HUPISUUNNITTELIJA
Antti Karttunen
Katja Riesen
Priska Viljakainen
Netta Varonen
Maria Pelkonen
Markus Hartikainen
Sonja Kahri

HÄIRINTÄYHDYSHENKILÖ
Laura Lehtiniemi
Joonas Häkli
Iida Liimatainen
Linnea Mikkola
Julie Kurumaa
Netta Varonen

KAUPPIAS
Tuomas Nykänen
Markus Hartikainen
Riku Putkinen

KILLAN ENTINEN
Eero Ikonen

KUVAAJA
Katja Riesen
Vanessa Härkönen
Markus Hartikainen
Noora Permi
Joona Lipponen

LIIKUNTATUTOR
Olli Harju
Ville Arvola
Emilia Suojärvi
Joni Pihlajaniemi
Oskari Holmström
Artturi Vänskä
Maria Pelkonen
Antti Uusi-Marttila
Juho Ikonen

LUKKARI
Noah Clarkeburn
Karoliina Talvikangas
Oskar Liljavirta
Sakari Mäntynen
Akseli Uotila
Senja Aaltonen
Noora Permi
Aatu Jäntti

LUKKARIKISÄLLI
Linnea Mikkola
Elias Hannula
Tuomas Nykänen
Vilma Forsström
Vilja Lohi
Riku Kivelä
Ella Määttä
Sara Blomqvist

MAAKANSANTIETÄJÄ
Daniel Guzman Monet
Otto Sorvo
Juuli Väätäinen
Joonas Sinerkari
Ninni Tähti
Riku Putkinen
Julie Kurumaa
Sakari Mäntynen
Akseli Uotila
Riina Timonen
Atte Häkkinen
Noora Permi
Elli Vainio-Mattila
Aatu Jäntti
Joona Lipponen
Saana Neulasalmi

MONTTUTONTTU
Vanessa Härkönen
Ville Arvola
Ella Määttä
Anna Virtanen
Simo Piiroinen
Elli Vainio-Mattila
Aapo Kivari

OPINTOABULAINEN
Kalle Hagfors
Panu Laakso
Caisha Khalaf
Maria Pelkonen
Joona Lipponen

RIL-TEK-YHDYSHENKILÖ
Daniel Guzman Monet

SOMEVASTAAVA
Iiris Mäkelä

TOIMITTAJA
Kalle Hagfors
Panu Laakso
Aapo Kivari
Iiris Kähkönen
Vilja Lohi
Pinja Tamminen
Simo Piironen
Noora Koskela
Pyry Lysmä
Linnea Mikkola
Noora Permi
Emmi Vieira
Sonja Kahri
Ella Rasia
Emmi Kotamäki
Riku Putkinen
Peter Pesola
Ida Paloneva
Heta Suutari
Sakari Mäntynen
Noah Clarkeburn

WEBBIAPURI
Noah Clarkeburn
Priska Viljakainen
Tommi Alajoki
Iida Liimatainen
Anna Nurmes

YRITYSSUHDESIHTEERI
Kalle Hagfors
Pyry Lysmä
Sonja Kahri

Siirry sivun alkuun