MK vaellus
Killan vaellus 2024
Onko erämaan kutsu käynyt kesän aikana niin korvia huumavaksi, ettet voi sitä enää sivuuttaa? Halajaako mielesi tunturin rauhaan jälkeen hektisen orientaatioviikon? Jos vastasit edes toiseen kysymyksistä myöntävästi, lähde mukaan katsomaan, miltä Vesa-Matti Loirin “Lapin kesä” -kappaleesta tutusssa Lapissa näyttää syksyllä!!
Yy kaa koo nyt! 123 vuoden odotus on vihdoin tullut päätökseen ja Killan vaellus -toimikunta KvTMK ylpeänä esittää: Killan vaellus
Maanmittarikiltalaiset suuntaavat syyskuussa kolmen yön vaellukselle Urho Kekkosen kansallispuistoon. Vaellusmatka tulee olemaan noin 55-70 kilometriä. Matkaan lähdetään 20:n innokkaimman mittarin voimin (sis. 3 järjestäjää). Hinta sisältää matkakulut ja opastuksen kohteessa. Matka taitetaan yöjunin ja bussein. Ajankohta on 4.9. iltapäivä – 9.9. aamu. Tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan ilmoittautuneita myöhemmin.
Huomioithan, että vaellus vaatii kohtalaista peruskuntoa ja asianmukaiset varusteet. Mikäli et omista varusteita (rinkka, teltta, trangia, makuupussi & -alusta), on niitä mahdollista myös vuokrata esimerkiksi Hydepakilta tai Partioaitasta. Vaellus ei ole päällekkäinen perinteisen syysretken kanssa.
Tarvitset mukaasi ainakin:
🦎 vaelluskengät (aja sisään)
🦎 makuupussi ja makuualusta (pärjää 0 °C)
🦎 rinkka (väh. 50l)
🦎 vedenpitävä kuori (goretex tai sadeviitta)
🦎 otsalamppu tai fikkari (saateaan vaeltaa pimeässä)
🦎 per telttaporukka:
-teltta
-trangia tms retkikeitin
Tapahtuma järjestetään, kunhan osallistujamäärä on niin suuri, ettei hintakatto ylity. Kerää siis porukka kasaan!
MITÄ? Killan vaellus ekaa kertaa koskaan!?😱⛰️
MISSÄ? Urho Kekkosen kansallispuisto🗿😎
MIKSI? Koska mittariystävät Suomen kansallismaisemassa🫂🇫🇮
MILLOIN? 4.9.-9.9.🫡
MILLOIN ILMO? Ma 8.7. klo 18.00 (ilmoittautuminen on sitova)
MITÄ MAKSAA? max 150e + omakustanteiset ruoat
Mikäli vaelluksesta, varusteista tai vaikkapa retkiruoasta herää kysyttävää, olethan matalalla kynnyksellä yhteydessä. Palvelualttiit järjestäjämme vastaavat mielellään mihin tahansa sinua askarruttavaan kysymykseen telegramissa:
Joonas Sinerkari @rakennusinsinoorikilta
Laura Lehtiniemi @llauriss
Oskari Holmström @OskariH
Olemme täällä sinua varten!
//
Has the call of the wilderness become so deafening over the summer that you can no longer ignore it? Does your mind yearn for the peace of the fells after a hectic week of orientation? If you answered yes to at least one of these questions, come with us to see what autumn in the familiar Lapland of Vesa-Matti Loir’s ”Lapin kesä” looks like!!
One two three now! The 123-year wait is finally over and the Guild Hiking Committee KvTMK is proud to present: Guild’s Hike
The guild members will be heading out on a three-night hike in September to Urho Kekkonen National Park. The hiking distance will be approximately 55-70 km. We will set off with 20 of the most enthusiastic measurers (including 3 organizers). The price includes travel expenses and a guide at the destination. The trip will be made by night train and buses. The time frame is 4.9. afternoon – 9.9. morning. The exact timetable will be communicated to those who have signed up at a later date.
Please note that the hike requires a moderate level of fitness and appropriate equipment. If you do not own equipment (rucksack, tent, stove (trangia etc.), sleeping bag & sleeping pad), it is also possible to rent it from Hydepakki or Partioaitta, for example. The hike does not overlap with the guild’s traditional autumn trip.
You will need at least:
🦎 hiking boots (worn in)
🦎 sleeping bag and sleeping pad (can handle 0°C)
🦎 backpack (min 50l)
🦎 waterproof shell (goretex or rain poncho)
🦎headlamp or flashlight (we might walk in the dark)
🦎 per tent party:
-tent
-trangia or similar camping stove
The event will take place as long as the number of participants is large enough not to exceed the price cap, so get your team together!
WHAT? Guild hike for the first time ever!?😱⛰️
WHERE? Urho Kekkonen National Park🗿😎
WHY? Because gauge friends in Finland’s national landscape🫂🇫🇮
WHERE? 4.9.-9.9.🫡
WHEN? Mon 8.7. at 18.00 (registration is binding)
max 150e + self-catering (no registration required).
If you have any questions about hiking, equipment or even food, please contact us with a low threshold. Our helpful organisers will be happy to answer any questions you may have via telegram:
Joonas Sinerkari @rakennusinsinoorikilta
Laura Lehtiniemi @llauriss
Oskari Holmström @OskariH
We are here for you!
Sitova ilmoittautuminen // Binding registration:
Ilmoittautuneet // Attendees:
Varasijat // Queue:
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⣀⡀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠸⠁⠸⢳⡄⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⢠⠃⠀⠀⢸⠸⠀⡠⣄⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⡠⠃⠀⠀⢠⣞⣀⡿⠀⠀⣧⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⣀⣠⡖⠁⠀⠀⠀⢸⠈⢈⡇⠀⢀⡏⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⡴⠩⢠⡴⠀⠀⠀⠀⠀⠈⡶⠉⠀⠀⡸⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⢀⠎⢠⣇⠏⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠁⠀⢀⠄⡇⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⢠⠏⠀⢸⣿⣴⠀⠀⠀⠀⠀⠀⣆⣀⢾⢟⠴⡇⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⢀⣿⠀⠠⣄⠸⢹⣦⠀⠀⡄⠀⠀⢋⡟⠀⠀⠁⣇⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⢀⡾⠁⢠⠀⣿⠃⠘⢹⣦⢠⣼⠀⠀⠉⠀⠀⠀⠀⢸⡀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⢀⣴⠫⠤⣶⣿⢀⡏⠀⠀⠘⢸⡟⠋⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⢳⠀⠀⠀⠀
⠐⠿⢿⣿⣤⣴⣿⣣⢾⡄⠀⠀⠀⠀⠳⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⢣⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⣨⣟⡍⠉⠚⠹⣇⡄⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠈⢦⠀⠀⢀⡀⣾⡇⠀⠀
⠀⠀⢠⠟⣹⣧⠃⠀⠀⢿⢻⡀⢄⠀⠀⠀⠀⠐⣦⡀⣸⣆⠀⣾⣧⣯⢻⠀⠀
⠀⠀⠘⣰⣿⣿⡄⡆⠀⠀⠀⠳⣼⢦⡘⣄⠀⠀⡟⡷⠃⠘⢶⣿⡎⠻⣆⠀⠀
⠀⠀⠀⡟⡿⢿⡿⠀⠀⠀⠀⠀⠙⠀⠻⢯⢷⣼⠁⠁⠀⠀⠀⠙⢿⡄⡈⢆⠀
⠀⠀⠀⡇⣿⡅⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠙⠦⠀⠀⠀⠀⠀⠀⡇⢹⢿⡀
⠀⠀⠀⠀⠁⠛⠓⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠼⠇